Kosteaa edustamista

Tänään oli Miinan vuoro mennä mamin mukaan.
Koska Miina on meidän Marilyn, se hoitaa nää edustustehtävät. Se joutu eilen suihkuun, koska olin kussut portaiden alle ja Miina oli nukkunut siellä sen jälkeen. Ei kuulemma sovi mennä pissiltä haisevana rapsuteltavaksi. Mutta minäpä en joutunut pesulle!! Hahahahaaaa!!!
Tosin jouduin nukkumaan Paulin kanssa alakerrassa ja vain Miina pääsi ylös. Muka kuivattelemaan. Pah, ois kuivatellut vaikka ulkovarastossa.

No, joo. Ne oli mamin kanssa tänään jossain tapahtumassa edustamassa nenäkoiria. Niillä oli ollut jotain etsintänäytöksiä ja tottista. Lapsia olivat jemmanneet ja nenällä oli Miinakin niitä sieltä hakenut. Kuulemma tosi iisiä hommaa.
Mua ehkä vähän syletti, kun se kertoi, että se sai KOLME grillimakkaraa siellä. Niin ja lettuakin!!
Ja sit ne oli vielä menneet meijä ihmispentujen mummille kylään ja siellä se oli saanut nuolla sen mustikkajäden purkin. Kuin epäreilua.

Pääsin mäkin sit ihan itekseen mamin kanssa käppäilemään, kun se toi Miinan kotiin. Ensin pääsi Pauli ja mä huusin lujaa, että tahon mukaan, mutta ei kukaan kuullut. Ensi kerralla pitää huutaa kovempaa.
Kyllä mäkin sit pääsin ja taas mun piti olla sikailematta.
Vähän tylsiä nää lenkit ollu viime aikoina. Lyhyttä hihnaa ja välillä vaan istua möllötetään. En ihan ymmärrä, mutta möllötän, kun kerran sitä vaaditaan.

Meidän pienempi ihmispentu toi mamille ulkoota eilen kukkia, kun mami oli vähän pipi.
Pauli söi ne. Melko reilua. Sille pienelle tuli itku, mutta se sitten lopetti sen poraamisen, kun tuuppasin sen kumoon ja se sai taas huutaa "RAILI, SÄ OOT IHAN ÄÄLIÖ!"
Hassu pentu, aina koheltamassa.

~RailiBaili~

Hiekkaa korvassa

Rauniot 24.4.15.
Alkuun sadetta ja harmaata, loppua kohden kirkastui

Tänään oli teemana alapiilot. Eli maalimies oli alhaalla onkalossa tai maan alla ja koiran tason mukaan katsottiin kuinka syvälle maalimies mönkii. Railille ne jätettiin näkösälle.
Treeni itsessään oli suunniteltu todella kivasti kouluttajien puolelta. Ei normaalia "yksi koira kerrallaan radalle"-teemaa, vaan nyt porukka jaettiin kahtia. Toinen porukka hoiti/toteutti toisen porukan treenin ja päinvastoin. Ja kaikki treenaavan porukan koirat olivat kerralla ulkona autoista. Joko odottamassa vuoroaan tai radalla. Yksi maalimies kerralla ja pieni alue. Alueelta poistuttiin taas odottelemaan seuraavaa etsintää. Maalimiehiä oli jokaisella kolme.

Aloitimme tottiksella ja olinkin jo sanonut, että Railin kanssa keskitymme vain rauhoittumiseen.
Raili pääsi nostamaan kierroksia, kun kiskoin vielä sadehousuja jalkaan ja se oli tolpassa kiinni, kun muut asettautuivat jo riviin. Kiersimme radan alakautta tielle ja jäimme ensin vähän jemmaan rauhoittumaan. Treenikaverin autosta tuli kolmen koiran tarjoama häiriö, mutta Raili rauhottui ja laski kierroksia hyvin.
Siirryimme hiekkatielle, jossa muutkin olivat. Etäisyyttä oli reilusti, koska en halua ahnehtia tässä tai vaatia liikaa, palapalta ja maltilla! Railille nämä ovat kaikki uutta, eikä se todellisuudessa vielä tiedä, mitä siltä odotetaan.
Sillä ei myöskään ole vastaanotin auki, kun se pääsee tiettyyn mielentilaan. Siispä etäisyyttää ja vain me kaksi. Vaikkakin näköyhteyden ja kuuloyhteyden päässä seitsemän koiraa.
Kuluva viikko ollaan harjoiteltu normilenkeillä ja kotona rauhoittumista. Liike pysähtyy, niin perse laskee ja odotellaan. Liikkeelle lähtetään tai tekeminen jatkuu vasta, kun on rauhoituttu. Ja tämä on tehty niin, että Raili on oivaltanut asian itse. Ei käskytystä ja niiden toistamisia turhaan kuuroille korville, vaan oman oivalluksen kautta. Ei se täysin lamaantunut ole, mutta malttaa ja tajuaa mennä maahankin.
Ääntähän lähti tänään niin, että kaikki kyllä kuulivat meidän olevan paikalla. Mutta ääni lakkasi ja Raili laski kierrokset, tarjosi maahanmenoakin. Muistin hengittää itse, olla hermostumatta ja rauhallisin liikkein ohjasin uudestaan ja uudestaan viereeni istumaan, kunnes malttoi.
Vaikkemme olleet varsinaisessa tottiksessa mukana, kuulin sivukorvalla kouluttajan "nyt on Raili rauhassa, lopetetaan tähän". Muut laittoivat koiransa autoon ja me Railin kanssa odoteltiin vielä hetki.
Käytin Railin pissalla ja vein autoon.

Toiveestani aloitimme niin, että meidän ryhmä oli ensimmäisenä järjestävän ryhmän roolissa. Halusin antaa Railin makustella rauhoittumistreeniä, enkä ottaa sitä suoriltaan samantien hommiin.
Treenit sujuivat hyvällä tahdilla ja jokainen koira suoriutui mallikkaasti. Piilot olivat kaikille samat, mutta niiden haastavuutta katsottiin koirakohtaisesti.
Sain tuta miltä tuntuu, kun sakemanni tahtoo ihan liki maalimiestä ja heittää tullessaan hiekkaa korvaan. Ei tarvinnut miettiä haluaako koira päästä maalimiehen luokse.
Hiekkaa on korvassa edelleen enkä tiedä miten sen sieltä saisi pois. ;)

Meidän ryhmässä oli Raili, vpu Loki ja lagotto Roa. Raili oli ensimmäisenä ja muut ottivat hyvin huomioon sen, ettei Raili vielä kestä liiaksi häiriötä. Itse keskityin hallintaan ja ensimmäisellä piilolla käärmekasalla olinkin vielä siellä hallinnassa ajatuksieni kanssa. Raililla oli haasteita keksiä, että maalimiehelle pääsee suoraan putken läpi, kun se oli sen bongannut pienestä raosta eikä voinut ymmärtää, että vaikka nenä mahtuu, loppukoira ei. Ohjasin kädellä ja Raili meni häntä viuhtoen maalimiehelle palkattavaksi. Kehuin ja kytkin koiran. Poistuimme parkkipaikan kupeeseen odottelemaan vuoroa.

Seuraava maalimies oli alakasalla. Rauhoitin taas Railin ja laskin etsimään rauhallisesta mielentilasta käsiavulla. Meillä ei vieläkään ole vihjesanaa etsinnälle, mutta käsivihjeen olen nyt (ilmeisesti) ottanut mukaan.
Raili ohjautui hyvin, jätti kuusen alla olevat mielenkiintoiset hajut ensimmäisestä kehoituksesta ja kiipesi itse oma-aloitteisesti alakasalle ja vipelsi maalimiehelle ollen ehkä vähän sika ahnehtiessaan.
Häntä vispasi taas miljoonaa ja Raili olisi mielummin jäänyt maalimiehen syliin, kuin lähtenyt odottelemaan seuraavaa vuoroaan.

Kahdelle ensimmäiselle alueelle lähdimme telinekentän ohi kohti alataloa. Ensimmäiselle lähetin pyramidin ja käärmekasan välistä, toiselle alakasan ja vihreän kopin välistä. Eli matkaa maalimiehelle ei ollut paljoa eikä tyhjää tehty, mutta se ei haitannut.
Kolmannelle lähdimme yläkasan toisesta päästä. Alkurauha ja laskin liikkeelle. Raili kävi merkkaamassa Suvin, joka oli häiriöihmisenä piilon lähellä. Huikkaisulle "ei ole mukana", Raili lähti jatkamaan matkaa. Koen kuitenkin positivisena, että se meni innokkaana moikkaamaan Suvia.
Kuljin keksikasan keskeltä kohti teantornia ja samalla Raili nappasi maalimiehen "aatamista ja eevasta". Taas häntä viuhtoen ja oikein hyvällä fiiliksellä. Superkehut ja rapsutukset toimivat meillä loppupalkkana ja näillä mentiin nytkin.
Kytkin Railin ja kuljimme hallitusti Lokin ohi autolle. Railille vettä ja tyttö pääsi taas hieromaan aivonystyröitään.

Kouluttajilta tuli kehuja koiran tukemisesta kasoilla ja maalimiehellä sekä hengittämisestä. ;)
Kertakaikkisesti en kertaakaan edes meinannut menettää hermojani. Päättäväisesti kuljettiin ja jos kierrokset nousivat liikaa, ne laskettiin.
Kolmannelle maalimiehelle lähtöä odotellessa Raili ehti ottaa vähän kipinää lähellä olevasta Roasta, mutta sain sen siitä hallintaan.

Tämä treeni oli todella mielenkiintoinen. Sekä itselleni ohjaajana, että myös maalimiehenä. Tämmöisessä treenissä en ole ennen ollut ja siksi se avasikin silmiäni äärettömästi.
Sekä hallittavuuden ja malttamisen (odottamisen) kannalta, että nopean yhden maalimiehen noston kannalta. Treeni oli koirakohtaisesti pitkä, koska maalimiehet nostettiin yksi kerralla ja väleissä joutui olemaan ja käyttäytymään.

VAU! En voi muuta sanoa. Enkä sano vain Railin takia, vaan ihan kokonaisuutena.

Lähdenpä tästä huuhtelemaan hiekkaa korvastani. Tiistaina hakumetsään. ZAU!

~Luffe

Perjantai kolmastoista?

Kerrottakoon, että duunipäivä oli taas kaikkea muuta kuin mukava. Lähtee mittarit vetämään punaiselle jo ajatuksesta, joten eipä siitä enempää. Onneksi on sentään perjantai.

Lohduttauduin sillä, että tänään päästään Railin kanssa raunioille. Kotiläksyä oltiinkin tehty ja näytönpaikka oli ennen Railin vuoroa; tulla hallitusti autosta ulos. No, sehän meni kivasti.. KUNNES!! Joku päätti laittaa kaksi metukkaa köpöttelemään mun auton ohi. Voi v*ttus**tana.
Ooteltiin siinä sitten hetki ja päästiin radalle. Sinnehän Raililla on hirveä hinku ja heti pitäis päästä hommiin.
Tämä oli kauden ensimmäinen virallinen rauniotreeni. Jokaisella koiralla oli kaksi maalimiestä ja Railillakin ne olivat jo valmiina. Yksi oli yläkasan reunalla "pystyseinän" takana ja toinen keskikasan alaosassa vinoputkessa.
Meidät on jaettu "tsempparipareiksi" ja tarkoitus on läpi kauden tarkkailla parin työskentelyä koiransa kanssa ja antaa aina treenin lopulla tälle palautetta. Tämä on mielestäni erittäin hyvä, koska toisen koiran ja ohjaajan havainnointi on sekin taito.

En tiedä miksi, mutta MINÄ paineistun tässä ryhmässä ja sitä kautta paineistan Railin. Viime sunnuntaina vapaaryhmässä ei ollut mitään ongelmaa oman fiiliksen kanssa, mutta nyt taas oli. Tiedostanko, että nyt treenataan tosissaan ja "virallisesti", en osaa sanoa.
Viimekertainenkin varmaan jyskytti osittain mielessä.
Raili ei osallistunut tottikseen, koska oli minun vuoroni vetää se. Sen koira odottaa autossa, joka vetää tottiksen/hallinnan.

Raili söhelsi lähetyksessä eikä taas ollut kuulolla. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan ja malttamaan ja laskin hommiin. Oliko rintamasuunta oikea? No, eipä tietenkään. Railihan kimposi sinne, minne sen nenä osoitti, mutta tuli kuuliaisesti huikkasusta takaisin.
Liikkuminen raunioilla tuntuu olevan Railille helppoa. Rengaskasan ylitys tuntui aavistuksen haastavalta, kunnes Raili muisti omistavansa neljä jalkaa.
Vauhtia tuntui olevan ja nenäkin auki. Piilot olivat vähän jänniä. Putkessa ollut maalimies ei ollut näkösällä eikä Raili oikein malttanut tarkentaa. Pyysi kovasti minulta apua, mutta jostain syystä seisoin siellä tumput suorana. Mihin voi hävitä se kolmen kauden kokemus, kun laitetaan "uusi koira" hommiin?
Raili meni palkattavaksi hieman matalana, mutta häntä heiluen. Maalimiehen könyäminen jättimäisten sadevermeiden kanssa putken sisältä oli pelottavaa.
Jatkoimme takaisin yläkasalle, jossa Raililla oli mielestäni jo aikaisemmin haju, mutta vauhtia silloin vielä liikaa ja se sinkosi alakasalle saaden hajun putkessa lymyilleestä maalimiehestä.
Raili kiipesi maalimiehen yläpuolelle ja kiikkui siinä palkattavana tassujen vähän luistaessa alta.
Lopuksi otettiin vielä lihapullarinkiä ja Raili lähti hyvillä mielin takaisin autoon.

Kotimatkahan oli supermukava, kun autosta hävisi tehot ja hehkun merkkivalo alkoi vilkkumaan. Tosinaisena painoin kaasun pohjaan ja puristin rattia toivoen pääseväni pihaan asti.
Joo-o, pääsin kyllä, mutta pääsenkö huomenna enää minnekään?
Syytä olisi, sillä otin Iinaan yhteyttä kuluvalla viikolla ja toivoisin saavani häneltä ohjeita siihen, miten tekisin itseni olemassaolevaksi Railille, kun se ehtii mennä siihen omaan moodiinsa ja omaan kuplaansa, johon muilla ei ole asiaa.

Note to myself:
Hallintaa, hallintaa, HALLINTAA. Pienin askelin ja yksi asia kerralla.
Oman kehon käyttö ja hallinta koiran työskennellessä. Raili käy pyytämässä paljon apua ja omalla vartalonliikkeellä voisin sitä tukea, jos vain muistaisin sen sillä hetkellä radalla.
Ja taas se oma mielentila. Voihan huokaus.... Hermorakennetta tuskin saa mistään ostettua? Minulle siis!

Tottiksessa vedin luoksepäästävyyden koiran tasojen mukaan. Toiset kopeloin päästä varpaisiin ja toisia vain moikkasin huomaamattomammin.
Hallitusti siirtymistä toisten koirakoiden edestä ja takaa, kun muut seisovat rivissä koirat kontaktissa.

Seuraava vastuunakki osuu 8.5. Korson radalla vierailun yhteydessä ratavastuuna; vaate- ja ruokahäiriöt.

Näillä mennään ja koitan olla olematta jortikka otsassa huomenna. Ja toivon, että auto starttaa aamulla!

~Luffe

Syvä huokaus!

Se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Toki, jos tarkoitus oli saada komediapätkää jollekin tai "ei näin"-opetusmateriaalia, niin mikäs siinä.

Kaaoottisen työpäivän päätteksi suoraan erääseen koira-aiheiseen palaveriin. Sieltä likkaa hakemaan tarhasta, miljoonaa kotiin, koirat pikapissalle, palkat purkkeihin ja menoksi. Raili keuli jo valmiiksi lähtiessä, joten tämän päiväinen sähellys treenissäkään ei tullut yllätyksenä.

Oma mielentila oli kaikkea muuta kuin reilu koiraa kohtaan. Vaikka sitä kuinka yrittää unohtaa sen, ettei koira ole käynyt lenkeillä, se on ollut koko päivän yksin ja sillä on liikaa virtaa, sitä ei valitettavasti kykene unohtamaan.
Treenissä oli ideana katsoa kunkin koiran palkkaustyyliä, ilmaisua (jota meillä ei tietenkään vielä ole), ohjaajan ja koiran yhteistyötä sekä hallittavuutta. Jokaisella oli häiriökoirapari ja meille osui Railin ikäinen valkkarimies, joka (luojan kiitos) osasi olla oikein siivosti ja hiljaa taustalla.
Raili ehti huomata lähellä kulkevat dalmatialaiset ennen mua. Siitäpä se riemu repesi, kun virtaa oli kuin pienessä kylässä ja kierrokset vain nousi. Ei mitään jakoa kontaktille, korvien käyttämiselle tai millekään muullekaan. Toisessa suunnassa ulkoili jokin pikkukoira ja pellon toisella puolella haukkui kolmas.

Kun puhutaan siitä "kuplasta", jossa pitäisi olla koiran kanssa, niin meillä kyllä on se kupla, mutta se oli nyt Railin oma kupla, eikä sinne ollut jaossa pääsylippuja muille.
Raili työskenteli liinassa (ei ehkä tullut yllätyksenä kenellekään) ja bongasikin ensimmäisen maalimiehen puunjuurelta ja meni iloisesti syömään eväitään. Seuraava oli kuusikossa, jossa oli huomattavan mielenkiintoisia hajuja tarjolla. Maalimies tuli löydetyksi ja Raili meni taas reippaasti luokse. Kolmannen luokse oli kiire, mutta juuri ennen maalimiestä oli ihan "kusipuu", joka oli tällä kertaa kiinnostavampi.

Sain käskyn käydä Railin kanssa kävelemässä viereisen puiston ympäri. Lasten leikkipaikalla oli jokin epämääräinen valasta muistuttava möhkäle, joka oli kovin outo ja sille oli haukuttava. Koska puistossa oli lapsia leikkimässä, emme voineet käydä toteamassa tätä kummajaista vaarattomaksi.
Raili laski kuitenkin kävelyllä kierroksia ja autolle palasi rauhallinen Raili.

Jos joku kysyisi, miten treenit menivät, vastaisin varmaan spontaanisti "perseelleen". Mutta silmiä avaavaahan tämä oli.
Me ei olla treenattu häiriöiden alla MITÄÄN!! Joo, juna-asemalla ihmisvilinässä tai lenkillä ohituksia. Mutta näissä hommissa ei ole ollut peesaajia, saati noin montaa ihmistä, kulkemassa perässä, ei koiria lähistöllä, eikä oikein mitään muutakaan. Ollaan aikaisemmin menty treeneihin ilman kiirettä ja Raili on ehtinyt purkaa huiput pois, jos on ollut kotona työpäivän ajan virtaa keräämässä.
Railin kanssa pitäisi olla kolme askelta sen edellä jokaisessa tilanteessa, mutta mä taidan olla vähintään seitsemän jäljessä. Vilkas se on kuin perkele, mutta omaa paremmat hermot, kuin minä. Tämäkään tuskin oli kovin monelle uutinen.

Kontaktiharjoitukset ovat nyt meidän teemaa seuraavat...ööö...seitsemänsataa viikkoa. Autosta pois tulemiseen täytyy myös kiinnittää huomiota. Peruslenkeillä autosta tullaan siivosti, kuin myös kotipihassa, mutta treenitilanteessa sieltä ryysätään, joka jo sellaisenaan saa tilanteen kiristymään. Tässäkin siis meille teemaa ja Railipa saakin autoilla nyt vaikka joka päivä, jotta saadaan harjoitusta.

Opettavainen treeni, vaikkei ihan putkeen mennytkään. Koiraahan mun on turha syyttää, koska se ei ole ollut aikaisemmin vastaavassa tilanteessa ja mun pitkän saikun jälkeen sillä on valitettavan vähän kokemusta yhtään mistään.

Näillä mennään ja jäitä hattuun. Perjantaina on vuorossa rauniot (nyt oltiin Vanttilan tajamassa) ja toivottavasti parempi työpäivä takana, niin voidaan Railin kanssa nauttia paremmin treeneistä.

Ja voin kertoa, etten aio oikolukea tätä tekstiä ennen julkaisua, sillä aivot ovat jo offlinessa ja kohta myös silmät. Öi, öi ja huomenna ei juosta

~Luffe

Pilvilinnoissa fiilistelyä

Raili nukkuu, joten käytän tilaisuuden hyväkseni ja runoilen sanasen meidän treeneistä.
Vielä eilen illalla mietin menenkö vaiko enkö. Mietin myös otanko Railin lisäksi Miinan ja pakkasinkin palkkoja iltasella valmiiksi kahden koiran mukaan. Aamulla kuitenkin muistin käyttää aivojani ja mukaan lähti vain Raili.
Raili on NIIN erilainen, kuin aikaisemmat koirani, että siihen täytyy ihan oikeasti keskittyä ja miettiä, mitä ollaan tekemässä. Ja sen muistin tänään tehdä. Kertakaikkisesti, mietin ihan oikeasti mitä ja minne, mistä tulee (ei juurikaan tuullut) ja miten liikumme, jotta tulee kasojen ylityksiä, tiilikasoja, kiikkeriä alustoja, heiluvia alustoja ja myös hieman tyhjää.

Kaikki neljä maalimiestä olivat jo valmiiksi piiloissaan. Ensimmäisenä Heikki, koska Heikki on ollut kummitus Miinallekin alkujaan ja tovi sitten Raili mörköili Heikille, kun hän hyppäsi kasalta alas hieman ryminällä ja Raili pelästyi. Sen jälkeen ei kyllä ole ollut mitään ja jo saman treenikerran aikana Heikki oli Railin mielestä super, koska häneltä sai namia.
Mutta varuiksi halusin Heikin ensimmäiseksi, jotta mahdollinen mörkö voidaan korjata.

Lähdettiin Railin kanssa yläkasan toisesta päästä, koska halusin hyödyntää sitä pientäkin tuulta, mitä siellä oli. Maalimies ei ollut näkösällä. Raili nosteli nenää hienosti jo lähetyspaikalla, ei keulinut eikä kiljunut. Malttoi hienosti ja laskin töihin taas ilman vihjettä. Reippaasti ja varmasti lähti liikkeelle nenä pystyssä. Jarrut pohjaan, täysikäännös vasempaan ja suoraan maalimiehelle! Namien jälkeen piti vähän sirkuttaa Heikille, koska Heikiltä oli saanut niin superhyvät eväät ja Heikki oli superihana. Heikki oli rautahäkin takana putken päällä istumassa.

Jatkettiin ilman erillistä käskyä ja kiersimme alakasan metsänpuoleisen kasan yli. Kasan ylitys oli hieman jännää. Tällä alueella emme olleet koskaan ennen Railin kanssa kulkeneet. Reippaasti kuitenkin mentiin yli. Kiipesin itse ensimmäiselle palkille ja siitä Raili lähtikin taas kulkemaan edelläni. Maalimies oli näkösällä ja mietin hetken, että jättääkö Raili sen. Kyllähän se nyt pitäisi siitä huomata. Vaan eipä mennyt Raili silmillään, vaan nenällään. Ne edestakas säntäilyt alakasan takana olikin Railin tyyli rajata hajua. Mulla on taas koira, josta näkee hyvin selkeästi, milloin se on hajulla. Sukkana maalimiehen syliin ja eväät purkista suuhun. JES!!!

Jatkettiin alakasan yli keskikasalle ja annoin Railin tehdä hieman tyhjää. Seuraavat maalimiehet olivat alakasan ja teletapin välissä olevan kuusen alla ja Teantornin kakkoskerroksessa.
Viimekerrasta viisastuneena en lähtenyt puuttumaan Railin liikkumiseen. Vain, jos se selvästi vaihtaisi hajua kesken kaiken, kutsuisin sen pois.
Raili otti Teantornin maalimiehen hajun jo kauempaa ja jäin katsomaan torinin läpi, meneekö se itsenäisesti tasanteelle asti. Ei mitää ongelmaa. Olin itse vielä kauempana tornin takana, kun Raili oli jo mussuttamassa palkkojaan.

Tässä vaiheessa mulla tuli aivopieru, koska Raili oli tosiaan saanut vahvemman hajun Teantornin maalimiehestä, jonka piti olla se viimeinen, ja porhaltanut ohi Laurasta, joka kökötti kuusen alla.
Jos olisin ajatellut tämän koiran kannalta fiksummin, olisimme halkaisseet keskikasan ja tulleet sitten alakasan reunaa takaisin taloillepäin. Näin olisi tuuli ollut suotuisampi, mutta toki lähdin kulkemaan kohti kuusta Teantornin ja teletapin välistä. Raili veti ensin kuusen ohi, mutta jarrutti, kun sai hajun ja dyykkasi kuusen sisään.
Maailimies oli todella hyvin kärryillä ja antoi Railille tuplapalkan. Hänellä oli "korjaussarja" taskussa siltä varalta, jos viimeinen maalimies olisikin mennyt vihkoon ja jotain olisi pitänyt korjata.
Mitään ei kuitenkaan Railin työskentelyssä mennyt mönkään, joten oli oikein hyvä ratkaisu antaa viimeillä piilolla jackpot!

Olen erittäin tyytyväinen Railiin! Tämä oli kolmas tai neljäs kerta raunioilla, jos ei lasketa niitä paria kertaa, kun Raili oli pentuna vain tallomassa ja tutustumassa alustoihin. Ja ensimmäistä kertaa maalimiehet olivat nyt kaikki samaan aikaan jemmassa, etsintä tehtiin ilman minkäänlaisia apuja ja kaksi viimeistä olivat ihan oikeasti piilossa, eivätkä näkösällä.

Lapset olivat myös mukana ja reippaasti olivat häkki-piilossa neljälle koiralle. Monilta koirilta puuttuu kokemus lapsimaalimiehistä ja nyt tarjottiin tätä heille tuplana. Tito hoiti palkkaamisen ja Ira hihityksen. Pieni Nasta-pentukin pääsi ensikosketukseen lapsista. Ira syötti purkista evästä mun vierestä ja Tito oli itsekseen vähän pidemmällä ja palkkasi oikein rauhallisesti ja hienosti.
Kyllä näistä lapsistakin vielä jotain kehkeytyy.

Hyvä treeni, parempi mieli. Nämä olivatkin viimeiset vapaatreenit ja ensi tiistaina ollaan jo "tositoimissa". Kausi meinaan starttaa tänään kaudenavajaisten merkeissä ilman koiria ja ensimmäiset treenit on heti tiistaina. Tästä lähdetään ja innolla odotan, mihin asti päästään kauden aikana.
Opettavainen kausi tästä tulee, sekä minulle, että koiralle. Enemmän kuitenkin minulle, koska koettu se on ennenkin, että koira oppii ennen ohjaajaa. ;)

Jostain pitäisi kekstiä vielä hoitopaikka lapsille ja isoille tytöille lokakuussa, kun meidän olisi tarkoitus Railin kanssa lähteä valloittamaan Ahvenanmaan rauniorataa. Olisi kyllä mieletön reissu. Ensin pe illalla Turkuun, sieltä laivalla yli, kello keskelläyötä maihin ja muutama tunti unta. Ahvenanmaan rauniokokeen järkkäilyt ja jeesailut ja sen jälkeen rata olisi meidän käytössä lauantaina. Sunnuntaina vielä treenit ja iltasella kotiin. Täytyy toivoa, että hoitokuviot saadan järkkääntymään ja päästäisiin Railin kanssa reissuun. :)


~Luffe

Terävä päivä

Mut vietiin piikille!! Enkä mä oo ees pitkään aikaan piirtänyt kakalla seinille.
Pauli lähti mukaan ja se kertoi autossa, että tää liittyy siihen kauheeseen pilleriin, joka mulle pakkosyötettiin hyvä tovi sitten.
Aatelkaa, mun sapuskassa oli nakkia, ihanaa nakkia. MUTTA sen nakin sisällä oli jotain kovaa ja pahaa. Söin vain sen nakin sieltä ja sylkäsin sisälmykset matolle. Se sisälmys ilmestyi kuitenkin jostain syystä takas mun kuppiin. Nyt se oli koiranmakkaran sisällä, mutta löysin sen sieltä ja syljin taas matolle.
Seuraavaksi löysin itseni istumasta mamin jalkojen välistä ja sillä oli mun kita käsiensä välissä ja se survoi sitä nappia mun suuhun väkisin ja lämäs mun suun kiinni. Kutitteli mua kurkusta ja pakotti nielasemaan. YÖK!!!
Päästi se sitte irti, mutta mä pumppasin sen napin mun nielusta takas ja syljin taas matolle.
Arvaatte varmaan miten tää juttu jatkui. Nii...lopulta se kuitenkin oli mun mahassa asti.

No, mutta me mentiin sinne piikille. Mami kävi ensin joidenkin lappusten kanssa siellä ja haki sitte meijjät autosta. Mä vähän spedeilin ja mulle kerrottiin, ettei se ole soveliasta. Otin sit Paulista mallia ja koitin kyetä olemaan nätisti. Se härpäke, jonka päälle meijän piti mennä, jotta mami näkee jotain numeroita sen näytöllä, oli ihan tyhmä laite. Kyllä mä siihen menin, mutta hakuin mielummin sitä isoa kukkaa, joka oli sen edessä. Se selvästi irvisti mulle!! Mun numerot oli 25,2 ja perään kirjaimet K ja G. Pauli meni siihen vempeleeseen mun jälkeen ja sen numerot oli niiden kirjaimien kanssa 29,6. Sille sanottiin, että sen kyljet on vähän leveet. Ja sen hampaatkin on vähän kuluneet, kun se kantaa ulkona niitä kiviä ja keppejä.
Mun hampaita, ku katottiin, siellä oli niitä kolme liian vähän. Mamin kans ollaan luultu, että vain yksi puuttuu, mutta niitä puuttukin kolme. Hupsista.
Mut mä osaan kyllä olla ihana hampaattomanakin!

Paulia se tohtori hipelöi ensin. Mun mielestä se oli ihan epistä!! Menin siihen väliin muikistelemaan, mutta mut häädettiin pois. Koitin monesti ja aina sama tuomio. Lopulta mä olin sit siinä sivummalla mamin kanssa ja Pauli sen tohtorin kanssa kaksin.
Paulia ei paljoo kiinnostanut, kun mua tutkittiin, eikä kyllä muakaan. Mölisin, kun se yksi kerrallaan laski mun hampaita. Typerää toimintaa!!
Se sit tökkäs meitä jollain terävällä ja sen jälkeen päästiin pois.

Me ajettiin jonkunmatkaa ja luulin, että mennään kotiin, mutta me oltiinkin vieraassa paikassa.
Käveltiin tovi ja mä huusin vähän kadun toiselle puolelle, kun yhellä kultsulla oli niin rumat vermeet. Paulia tais hävettää, kun se kulki vaan hiljaa vieressä.
Johonkin liukkaaseen ja kaikuvaan mestaan mentiin. Mä heitin voltin ja mami astu mun varpaille, kun se ei tajunnut, että alan räveltämään. Päätin kiljaista, jotta kaikki varmasti kuulee, että nyt sattui.
Ylimmässä kerroksessa aukesi ovi ja me päästiin sisään. Ryysäsin lujaa vauhtia ja sain slaagin, kun yhden portin takana oli yks dinosauruksen kokoinen koira!! Se oli ihan kamalan pelottava, enkä uskaltanut mennä sen ohi ennenkuin Pauli meni edeltä. Huutelin sille vähän väliä ja sille toisellekin koiralle, joka haukkui toisessa huoneessa.
Saati se ISO KISSA, joka oli jossain siellä taivaantuulissa!! Jösses sentään!! Mä luulin, että se oli joku lelu tai patsas, mutta se lähtikin liikkeelle. Huh!!
Ja ROTTA!! Semmonenkin siellä oli. Sillä Linda-tädillä sylissä. Pauli sitä katto ja vähän pussas. Mä olin kuulemma sen verran kierroksilla, ettei sitä näytetty mulle.

Mami ja Linda-täti meni parvekkeelle tuulettumaan ja mä pääsin mukaan. Sieltä löysin MUTAA ja menin siihen makaamaan. Kuinka mahtavaa!! Siirtelin vähän jotain vihertävää siitä astiasta sivuun, jotta sain sieltä sitä mutaa helpommin.

Tämmösii tyyppei mami kävi kattomassa päivällä.

Mussa ois ainesta parvekekyttääjäksi

Painittiin!!

Jollain on oma muta-astia tommosessa paikassa ja sitä voi levittää lattialle ja sen jälkeen mennä siihen kylpemään. Meijjänkin pitää hankkia semmonen astia. Ehkä ilman sitä vihertävää osaa, niin pääsee suoraan asiaan.

Mut siellä me oltiin. Saatiin vähän nameja lelujen sisältä. Ne oli vähän pahoja, ni Pauli söi ne mun puolesta. Mamin kanssa painittiin vähän lattialla ja siellä parvekkeella mä tähystelin maisemia ja huutelin rivouksia ohikulkijoille.

Huomisesta en vielä tiiä. Mami on puhunu jostain metsälenkistä joidenkin pikkukoirien kanssa. Se oli tänään käyny kattomas semmosia ihan minieläimiä. Ne oli 3 vuorokauden ikäisiä. Siis ihan rääpäleitä.

~Railinen -pieni tyttö isolla syrämellä~

Purkkiruokintaa Vanttilassa

Taajamatreeni 27.3.15, Vanttila Espoo, klo 18->
Sateinen ja kylmähkö sää, tuuli heikkoa.

Eilisen sössimisen jälkeen halusin tehdä treenin taas Raili liinassa. Myöskin sen takia, että olimme asuinalueella, enkä halua tässä vaiheessa ottaa riskiä, että Raili sinkoaisi jonkun random lenkkeilijän luokse tai tekemään tuttavuutta vieraiden koirien kanssa. Hallittavuus otetaan kyllä mukaan, kun sen aika on.
Maastohan oli liinan käytön kannalta huomattavasti helpompaa, koska olimme Vantinportin leikkipuiston ympäristössä. Lasten leikkipuistoon emme koskeneet, vaan kiersimme aidatun puiston ympärillä.

Ensimmäiset kolme maalimiestä olivat näkösällä ja hyvinkin lähellä. Ei mörköilyjä, vaan maalimiehet saivat palkata iloisen ja ahneen karvakorvan, joka ei ihan malttanut odottaa palkan syöttämistä yksikerralla, vaan oli sitä mieltä, että "purkki tänne ja heti!". Täytyy muistaa kiinnittää huomiota maalimieskäytökseen ennenkuin se riistäytyy kunnon sikailuksi.
Maalimiehen palkattua Railin, jatkoimme käskyllä "jatketaan" eteenpäin. Neljäs maalimies oli jo näkymättömissä ja Raili nostikin hienosti nenänsä ylös ja liina pitkänä viipotti hajuvanan mukana syömään herkkunsa.

Seuraavan maalimiehen Raili nappasi kaukaa. Vauhtia oli paljon ja laskin liinan maahan.
Raili viipotti kuitenkin kuusen takana olleen maalimiehen ohi ja huusin sen takaisin, kunnes tajusin, että edessäpäin oli toinen maalimies!!! EI NÄIN!!! Kutsuin sen siis hajulta takaisin! Tyhmä minä!!
Se oli ottanut hajun toisesta maalimiehestä ja oli irtoamassa vieläkin pidemmälle. GHAAAAH!!!
No, se kävi palkattavana sillä maalimiehellä, jonka ohi juoksi ja jatkoimme siitä sitten suoraan seuraavalle.

Viimeinen maalimies oli taas kuusen takana piilossa ja Raili otti hienosti hajun ja meni nenänsä perässä maaliin.

Taitava pikkumonsteri!! Mielentila on muuttunut paljon, koko olemus itseasiassa. Reipas lyyli ja tästä on niin hyvä mieli jatkaa. Kuusi nopeaa löytöä ja lyyli autoon, JESH!

Note to myself: LUOTA KOIRAAN!! Äläkä, helvetin apina, kutsu sitä pois hajulta!!

~Luffe~

Reeniä, horo, reeniä!

Kahtokaa ny, mun personal sohva!

Reenattiin! Sain namia, sain ihmisiä ja huomiota. Mulla oli kivaa ja mä löysin rapaa!!
Autokuski tahtoo TAAS viedä kirjoittamisen ilon multa, joten möngin sohvalle, jossa mä en sais olla. Tai en mä sohvalle mee, vaan kepon päälle. Silloin mä en riko sääntöjä, koska kepo on sohvan ja mun välissä.


Kellonummi, Espoo 26.3.15 klo 10->
Kylmä, SAATANALLINEN TUULI, pieni pakkanen.
Maalimiehet oli vieraita, Stefanin Raili on joskus tavannut ihan kakarana, mutta Jenni, Riika ja Sofia olivat ihan vieraita. Autosta piti vähän huudella vieraille koirille, jotka viipotti menemään ennen treeniä. Railia en halua ennen treeniä riekkumaan, odottakoon autossa.
Ensimmäisellä kierroksella Stefan oli ensimmäisenä maalimiehenä. Raili ei nähnyt minne Stefan meni, eikä meillä ole vielä(kään) vihjesanaa etsimiseen, koska en halua sekoittaa ilmaisutreeniä, jossa vihje "etsi" on ratkaisevassa asemassa. Se tullaan kyllä siirtämään etsintöihin, kun sen aika on. Tällä hetkellä menemme pienellä hetsaamisella "minne se meni, onko siellä jotain" ja Raili on tällä irronnut kivasti.
Nyt oli jänikset jättäneet aamupalaa karvaperseelle, joten ne hieman vei keskittymistä. Raili sai kuitenkin Stefanin hajun hyvin nenäänsä, kunnes rastas lennähti sen nenän edestä ja se joutui hieman miettimään kumpi on parempi, rastas vai maalimies. Ehdin huikkaamaan "ei ole mukana" ja rastas jäi ja siinä vaiheessa jäin minäkin, sillä Raililla oli haju maalimiehestä, jonka luokse se meni vauhdilla.

Toinen maalimies meni alueen toiselle puolelle (alueen välissä on hiekka-alue, jonka molemmin puolin on metsää, ns. kääntöpaikka, johon voi autotkin pysäköidä) näkölähtönä. Raili mölisi ja vikuroi, mutta laskin matkaan vasta, kun se rauhoittui. Sinkosi vauhdilla maalimiehen suuntaan ja työsti nenällä loppuun, kun maalimies ei ollut näkösällä.
Otettiin vielä kaksi maalimiestä tälle kierrokselle ja toimi mukavasti.

Itse mietin vihjeen antamista näissä tilanteissa, ettei jää syönpä_tässä_pupunpaskaa_hetken-moodi päälle, saati peuranpaskan syöminen. Juteltuani yhden ESPYn kouluttajan kanssa, tulin tulokseen, että jos käytän vihjettä, se on tässä kohdin näytön vihje, koska koirahan menee nyt vain maalimiehelle palkattavaksi.
Koska jäin miettimään tätä vihjeen antamista tai sen antamatta jättämistä, päädyimme tekemään toisen kierroksen treenin liinassa ns. tuuli-ilmaisuna. Ideana, että koira on liinassa ja hajun saatuaan lähtee pyrkimään maalimiehen suuntaa, jolloin kehutaan. Samalla annetaan vähän vetää ja, kun haju on varma, koira lasketaan liina perässä maalimiehen luokse.

Tuuli oli suosiollinen ensimmäisen maalimiehen kohdalla ja Raili nosti hienosti nenän ylös ja tavoitteli hajua. Pientä haastetta tuli kaatuneesta pajukosta, jonka yli ei muka voinut mennä, koska nenän piti olla ylhäällä, eikä sitä voi pitää ylhäällä samaan aikaan, kun katsoo minne jalkansa laittaa.
Mentiin sitten yhdessä ja treenikaverit nauroi, että siellä menee kaksikko, jossa omistajalla ei toimi jalka ja koiralla ei toimi aivot. :D En joutunut kuitenkaan loppuun asti menemään, kun Raili tajusi, että koira voi tehdä useampaa asiaa samaan aikaan.. Hienosti ja reippaasti maalimiehelle ja palkka suuhun.

Seuraavan maalimiehen kohdalla tuuli pyöri ympyrää eikä saatu sitä oikein tulemaan oikeasta suunnasta maalimiehen piilon mukaan. Itse sähläsin pitkän liinan kanssa ja selvästi häiritsin Railin keskittymistä omalla sähläämiselläni. Se alkoi ottamaan häiriötä minusta, eikä oikein tajunnut, mitä siltä pyydettiin. Maalimies löytyi lopulta näköhavaintona kykkimästä puunjuurelta ja Railista tuli hieman epävarma. Mentiin yhdessä eteenpäin ja tajuttuaan maalimiehen vaarattomaksi tyypiksi, se meni häntä vispaten palkattavaksi.

Otettiin korjaussarja, koska en halunnut Railin menevän tuon treenin päätteeksi autoon.
Annettiin sen nollata hetken ja tällä aikaa Stefan hipsi kauemmas kuusen alle. Lähdimme liikkeelle ja Railin mielentila on samanlainen kuin ensimmäisen maalimiehen kohdalla tällä toisella kierroksella.
Tuuli ei vieläkään ollut suosiollinen, vaan pyöri pyörimistään, mutta Raili nosteli silti taitavasti nenäänsä ja hieman piilon ohi mentyämme pysähtyi ja sinkosi Stefanin luokse.
Hyvä lopetus treenille ja Raili sai rallata vapaana treenin päätteeksi.

Note to myself: muista pysyä itse rauhallisena, vaikka sähläisit liinan kanssa. Jos koira mörköilee, pysy rauhallisena ja TUE. Jos se perseilee, pysy rauhallisena. Nyt se ei perseillyt, vaan perseilin itse ja uskon luoneeni mörönkin itse, kun olin ihan solmussa liinan kanssa, enkä kyennyt keskittymään Railin suoritukseen. Ja LYHYEMPI LIINA ensi kerralla!

Noin me siis mentiin. Mulla oli välillä jalat solmussa sen perässä tulevan narun kanssa ja välillä autokuskillakin. Välillä oltiin siinä solmussa yhtä aikaa.
Mutta elossa ollaan ja meillä oli kivaa. Ja ne ihmiset oli kivoja ja mä olin kiva.
Että kiva kiitti ja hei vaan kaikille. Huomenna nenäillään kuulemma taas -jeijj!!!

~RaiRai~

Dementiaa se on sekin, kun ei muista pitikö pissiä vai kakkia.

Voe helevettiläinen. Miten mä oon tälleen teijjät unhoittanut ja ihan ollunna kirjottelematta?!
No, ei vaineskaan. En oo unhoittanut, kahtoin vaan tuleeko teille minnuu ikävä. Ja tulihan teille. Vaikkette myöntäs, ni kyllä mää tiiän! Puspus vaan kaikille.

Nii.. Mää olin siellä isolla kirkolla. Joo-o. Autokuskin käskin olla valmiina aamutuimaan ja sanoin, että syön vaan sopivasti, jottei tarvii sitte julkisessa kulkineessa röyhtäillä kenenkään naamaan. Ei ole soveliasta semmoinen.
Niin me vietiin taas se ihmispentu sinne ihmispentujen päiväkenneliin ja ajettiin jonnekin, jonne me ei kai oikeesti osattu ees mennä, mutta vahingossa oltiinkin oikeessa paikassa. Ovat kuulemma Paulin kanssa jollain pentukurssilla käyneet siellä, autokuski ja Pauli. Näin kuulin sen kertovan Paxin autokuskille.

Mutta siellä me oltiin ja siellä oli myös Pax! Mä näin sen ja se meni ENNEN MUA semmoseen juokse_lujaa_ja_katko_kinttusi-karsinaan. MIKÄ VÄÄRYYS!!! Huusin niin, jotta koko Espoo raikasi. Oon varma, että sinne Rovaniemelle asti mun äiteekin sen kuuli, kuinka vääryys minnuu kohtasi. Ja mitään ei tapahtunu. Ei sitte mitään! Siinä se patsasteli tuo mamiksikin kutsuttu autokuski (nyt se on vaan autokuski, koska se oli niin julma!) eikä eväänsä lotkauttanut. Kyllästyin huutamaan. Ihan p*skaa! No, sillä vissiin korvissa loppu tinnitys, kun päästi mut sitte häkistä. Näin Paxin siellä aitauksessa ja huusin lisempää.
Mulla on semmonen pikkunen aavistus, ettei se huutaminen ja rimpuilu ole kauheen kannattavaa. Sillon ei meinaan tapahdu mitään. Siinä mä kiljuin ja heitin volttia, ku oravat punnitse ja säästä-pähkinäkaupassa. Semmoinen aavistus on myös, että me mennään sinne, minne autokuski haluaa meidän menevän ja just sillon, kun se sitä tahtoo.
Kokeilin kuitenkin sitkeesti loppuun asti ja kokeilin montako tupakkikartonkia se kaivaa povaristaan.
Ei se kaivanu. Eikä kyllä mitään muutakaan. Meillä meni ainaki seittemänsataa tuntia, ennenku mä pääsin riekkumaan Paxin kanssa. Ja koska mua syletti jo valmiiksi ja kiljututti, päätin vähän kiljua Paxillekin, eikä se tykänny siitä. Tai meijjän autokuskit ei tykänny. Jouduttiin hihnaan ja lähettiin pois. Voe helevettiläinen.

Me mentiin jonkun instrumentin parkkihalliin, myöhemmin kuulin, että se oli Sello, ja sieltä lähettiin talsimaan sen pitkän raiteilla kulkevan rautamöhkäleen luokse.
Mulle laitettiin kaulaan joku ihan outo panta. Siitä lähti joku naksnaks-ääni, kun se kiristy. Ja kun se kiristy, se kiristy ihan oikeesti. Aika äkkiä tajusin, että sitä ääntä kuuntelemalla mä pystyn päättämään kiristyykö se enempää vai ei. En tahtonut sen kiristyvän, joten himmasin vauhtia aina, kun kuulin sen äänen.

No, me mentiin siihen rautamöhkäleeseen ja matkattiin isolle kirkolle.
Eihän se matkustaminen mulle mitään uutta ollut. Sitä oon tehny jo sillon ihan kakarana. Lipunmyyjän housuihin jätin karvoja kiitokseksi matkasta ja lattialle pari punaista tippaa odottamaan sopivia neniä ja niiden omistajia, jotka voi saada hermoromahduksen.

Me käytiin semmosissa paikoissa kuin Stocka, Kolmen sepän patsas (niiltä puuttu housut!! siellä ne oli kassit paljaina ne sepät!!), Espa (törmäsin aitaan, koska kukaan ei laita aitaa 20cm korkeudelle ja väkerrä sitä jostain näkymättömästä vaijerista! Hemmetin cityjuntit!), kauppatori, pressanlinna, citykäytävä, juna-asema ja sitte se ISO KIRKKO.
Ison kirkon eessä oli semmonen superkarmea PETOnitöttörö. Eikä se ees lähteny karkuun vaikka huusin sille lujaa. Siellä kauppatorilla oli joku setäihminen soittamassa kitaraa ja laulelemassa keväästä. Sille kävin iskemässä silmää ja heilauttamassa häntää.
Pressanlinnan luona oli ihan orkesteri ja sotilaita mua kattomassa. Ne oli varmaan veispuukista kuullu, jotta nyt on leidit landelta lähteny kylille. Eihän niitten nyt ois tarvinnu, vähempiki ois riittäny.

Mä olin aika väskä, ku päästiin kotiin. En tainnu ihan hirveesti ees Miinaa illalla kiusata. Vedin vaan eväät nassuun, kävin ulkona ja jatkoin unta.

Perjantaina me oltiin raunioilla. Minä, autokuski, Opri ja sen autokuski.
Opri pääsi hommiin eka ja mun mami sinkoili pitkin kasoja (se mitään sinkoilla voi, kun ei sen jalka ihan vielä pelitä) ja survo itteensä mitä ihmeellisempiin töttöröihin ja bunkkereihin. Opri löysi sen joka kerta. Vähän ois syytä tsempata niiden piilojen kanssa!
Mä lupasin antaa taas mamin kertoa, mitä mä tein, joten meen hetkeksi kiusaamaan Miinaa, niin mami saa runoilla rauhassa.

Oittaa, Rauniot 20.3.2015 klo 16:30->
Raili tuli autosta radalle kytkettynä, mutta laskin hihnan maahan, kun bongasi Mantin istumasta penkiltä. Meni reippaasti luokse ja söi ahneesti (SIKA!) namit. Manti siiryi kasoille ja Raili sai katsoa maalimiehen loittonevaa selkää. Ei ääniapuja, ei vihjesanaa etsinnälle. Laskin irti, kun Manti oli asemissa ja Raili lähti oikein reippaasti etenemään.
Ei aristellut tiilikasoja, kaltevia liukkaita pintoja tai muitakaan esteitä, mitä matkalla oli.
Kolmannella "piilolla" Manti meni vaakaputken sisään kokonaan ja laskin Railin irti. Jäin kauemmaksi, jotten ole koiran hanurissa kiinni ja luo painetta. Tarkoitus oli katsoa, miten rahkeet riittävät ja pystyykö ratkaisemaan itsenäisesti. Pieni säpsähdys putken kohdalla, kun meni ohi ja huomasi maalimiehen. Kiersi pienen kehän putken sivulta ja meni itse kohtisuoraan maalimiehen luokse palkattavaksi. Kiirehdin viereen tukemaan, mutta ei tuntunut jännittävän siinä vaiheessa. Annettiin maalimiehelle tilaa tulla piilostaan ja siirtyä seuraavaksi keskikasalle portaiden yläpäähän. Raili yritti miettiä helpompaa reittiä maalimiehen luokse ja pyöri edestakaisin kasan ympärillä hieman piipaten. Meni sitten samoja rappusia ylös, joista maalimieskin oli mennyt, söi ja tuli maltillisesti alas. Maalimies siirtyi alakasan reunalle, jonne Raili lähti iloisena syömään sorm...siis makkaraa purkista.

Seuraava piilo oli pitkän kasan ja keksikasan välissä olevan kuusen alla. Tuli hieman tunkeutumisharjoitusta, eikä Raili ollut moksiskaan. Viimeinen otettiin Teantornin kakkoskerrokseen ja katsottiin maalimiehelle semmoinen paikka, johon Railin olisi helppo päästä. Maalimies katosi Railin näkyvistä siirtyessään piilolle ja tyttö joutui jo tekemään töitä löytääkseen. Ei mennyt helpointa reittiä, jonka olimme "katsoneet sille valmiiksi", vaan hyppäsi korkeimmasta kohdasta seuraavalle tasolle palkattavaksi.

Yhteensä oli kahdeksan palkkausta maalimiehen toimesta, joista ensimmäinen heti radalle tullessa.
Raili piippaa ja jo hieman keulii halutessaan töihin (vaikkei se vielä tiedä tekevänsä töitä), joten lasken irti vasta hiljaisuudesta ja maltista. Mielummin työstän sen jo nyt, ettei olla vuoden päästä kaikki peltorit korvilla treeneissä. Moottoria tuntuu olevan ja rohkeuttakin valosalla. Pimeässä on vielä paljon haastetta.
Hyvä treeni koiralle ja ohjaajalle. Sää oli aurinkoinen, pari astetta plussalla, rata hieman märkä ja liukas, liikkuminen kuitenkin suht helppoa kipeän jalankin kanssa. Tuullut ei juurikaan, joten ei voitu käyttää tuulta "apuna". Raili on kuulolla ja palkka tuntuu maistuvan. Siispä koiranmakkaraa kaupasta.

Siinä autokuskin lätinät. Lawwantaina me koirat oltiin vaan kotosalla normiulkoiluja lukuunottamatta ja sunnuntaina mä pääsin sille mamin "kuntouta jalkaa"-lenkille Miinan sijasta.
Onneksi olin mukana, koska Kepo ei saanut

Tää on vissiin se ISO KIRKKO. Näin mää olin kuulevinani.

mennä kauppaan sisään, kun mami haki sieltä evästä ihmisille, niin mä pidin sille seuraa. Olishan sen ollut kamalaa olla siinä vain yksinään. Joku ois vaikka voinut sen varastaa. Sitä varten me koirat ollaan olemassa.

Nyt mä meen nukkumaan, koska huomenna on taas mami vapaalla ja luvannut olla autokuskina. Johonkin me mennään ja veikkaan, että siellä tarvitaan nenää. Tän alkuviikon mä oon ollu kiltisti kotona, kun mami on ollut töissä. En oo ees yhtään kakkaa levitellyt seinille.
En viiti ryttyillä, kun se tilas sitä hyvänmakuista sapuskaa meille, niin lähtee nälkäkin paremmin.

Kerkesin moneen paikkaan!

Huomiseen!! Kauniita unia ja mun kuvia!

~Railinen~

Soittakaa eläinsuojelijalle!!!

Voitteko uskoa?! Siis kertakaikkisesti on asiat nyt väärin. Eilen MINÄ jäin kotiin Paulin kanssa. Siis MINÄ!! Minä, joka olen niin söpö ja karvainen ja kovaääninen ja osaan perseilläkin enemmän kuin kukaan muu. En ymmärrä.
Tästä oli kyllä jotain aavistusta, kun mami siitä täällä näiden ihmisten kanssa puhui, joiden annan asua mun luona, mutta ajattelin sen olevan vain huonoa huumoria. Koitin sillon illalla esittää, ettei tunnu missään, vaikka jäisinkin kotiin. Jotain käänteispsykologiaa. Pauli on kertonut, et jos ei väännä torttua ulkona, sinne pääsee useemmin. Samaa koitin tässä, mut ei tehonnu.

Sinne ne meni, heti aamusta. Mä sain sitä pahaa ruokaa, mistä en kyllä tykkää yhtään. Jätin sen syömättä. Kostoksi. Huolestukoon. Olkoon syrän syrjällään ja miettiköön, miksi en syönyt.
No, siksi en syönyt, koska mut jätettiin kotiin! ...ja koska se ruoka on pahaa. Jotain uutta, mitä Miinakaan ei syö. Pauli kyllä syö ja sen on näköinenkin. Se on monesti syöny nyt meijjänki ruuat, jos ollaan jääty syömään, kun mami on menny vaikka suihkuun. Nyt Pauli syö omansa ja sen jälkeen se komennetaan paikoilleen ja me syyään tai ollaan syömättä. Kipot lähtee, jos ei syyä ja sit sitä samaa tarjotaan taas uuestaan. Meillä on onneks ne liha-ateriat ja luutkin, joten ei me nälkään kuolla, älkää huoliko. Mutta se nappula vaan on pahaa. Siihen laitettiin yks päivä kissanruokaa sekaan. Kissanruoka on tosi hyvää, koska sehän on tehty kissoista. Niistä kuvista siinä purkin kyljessä sen tietää. Maidossakin on lehmän kuva ja se on tehty lehmästä.
No, mä sen kissanruuan imeskelin niistä nappuloista ja syljin nappulat lattialle. Siihen Paulin viereen ja se ei saanu ottaa niitä. Hähää!!

Mutta se mun kotiin jääminen. Mami oli Miinan ja Paxin -siis MUN PAXIN!!- kanssa käyny siellä Porvoossa, joka on ihan salee ihan urpå paikka. Mä näin niitä kuvia, mitä ne on siellä ottanu.
Siellä ne pönötti paikoillaan jokaisessa kuvassa, vuorotellen Miina ja Pax ja sit molemmat yhessä. Kuin kurjaa niillä onkaan ollut. Pelkkää paikallaoloa. Ei yhtään kävelyä tai riekkumista. Tosikot!

Mut ne tuli kotiin, mami työnsi Miinan ovesta sisään ja otti mut mukaan. Pauli ja Miina jäi sen isomman ihmispennun kanssa kotiin ja myöhemmin ne oli ton meijjän Kepon kanssa.
Me mentiin "ei minnekään". Mä matkustin jossain ahtaassa kopperossa, joka meni ensin ylös ja myöhemmin alas. Näin itseni peilistä. Ensin heilutin häntää ja sitten murahdin, kun tuijotin itteäni liian syvälle silmiin. Tai siis oikeestihan mä tein sen vaan, jotta mamilla ois taas jotain mille nauraa.
Se ahdas koppi vei meijjät paikkaan nimeltä mummila. Siellä mä löysin sen ihmispentujen mummin keittiöstä ja papan makkarista. Jätin juoksutahran matolle ja tupoittain karvoja sängynreunaan niille muistoksi.
Meidän pienin ihmispentu jäi sinne ja me lähettiin taas "ei minnekään".

Ainiin, ennen sitä ahdasta koppia me haettiin ihmispentu sieltä ulkotarhasta. Siellä oli taas paljon muitakin ihmispentuja aitojen sisäpuolella ja ne halus nähä mut. Oonhan mä aika feimi!

No, mut kuitenkin. Me mentiin sinne "ei minnekään" ja siellä oli paljon muitakin. Varmasti tosi suosittu paikka. Sinne tuli semmosella pitkällä kiskoilla liikkuvalla kulkineella paljon lisää ihmisiä olemaan "ei missään". Siellä me vaan oltiin ja mami istu siinä laiskana, ku naapuritaloyhtiön lamppuharja.
Mä yritin ihan kauheesti kaikkia moikata, jotka hymyili mulle. Mut mä en saanut. Eikä ne saanu moikata mua. Me kuulemma harjoteltiin. Niinku mitä?! Eihän me tehty yhtään mitään.
Mua rupes vähän nyppimään ja menin maate siihen penkin viereen. Ihan suolesta.
Mamiki vissiin hokas vihdoin, ettei nyt ollu se kuningasidea ja paras mesta meikäläisen ilakoinnille, ni lähettiin pois. Käveltiin jostain ison mestan sisältä, jossa oli taas paljon ihmisiä. Mentiin portaita ylös ja käytiin jossain, missä mä sain jo moikata ihmisiä ja ne anto mulle namia. Mami hypisteli jotain meille eläimille tarkoitettuja vermeitä sillä aikaa, ku ne ihmiset hypisteli mua.
Se oli sentään ihan jees mesta. Hyvä mami, tajusit korjata virhees!

Autolle mentiin semmosella vähemmän ahtaammalla kopilla, joka meni alas ja ylös. Me käytiin ensin ylhäällä. Vietiin sinne joitain ihmisiä. Sit mentiin alas ja otettiin välissä lisää ihmisiä mukaan.
Olin urhea, kun saatoin ne kaikki oikeisiin paikkoihin.
Siellä isossa paikassa oli muuten turhan hyvät siivoojat. Kauheen liukkaat lattiat! Olin välillä vähän ulalla, kun tassut ei meinannut pitää. Ehkä ois taas aika trimmata varvaskarvat...

Tänään ei tapahtunu mitään. No, Pauli kävi mamin kans jossain Veikkolassa jonkun tädin luona, jolla se on ollut joskus hoidossa ja ne kävi ostamassa ihmispennulle uuden fillarin. Sit me vaan möllötettiin himassa ja käytiin normilenkeillä. Ehkä mä huomenna saan taas tehä jotain.
Ens viikolla mami menee takas töihin ja sit mä voin keskittyä kodin remontointiin taas täysipäiväisesti.

~ Raili ~

Miina kiipeili jossain kirkonmuurilla

Se ei ole metsäretki, jos ei vähän verta roisku ;)

Hahaa!!! Minä pääsin heti aamulla mamin mukaan, MINÄ!!! Isot tytöt jäi kotiin märehtimään.
Me vietiin ihmispentu päiväkotiin. Niillä on aika magee ulkotarha. Paljon tilaa ja kaikenlaisia vempeleitä. Niiden aidat vaan on aika matalat, mutta ehkä ihmispennut ei osaa hypätä kauheen korkeelle.
Harkitsin tekeväni jonkun ilmoituksen viranomaisille, kun en nähnyt siellä ollenkaan vesikuppeja.
Annoin kuitenkin olla, mulla oli tärkeämpää tekemistä; ottaa selvää mihin me oltiin autokuskin kanssa menossa.


Mä tunnistin sen tien heti, kun sinne käännyttiin. Ilmoitin siitä heleällä äänelläni, mutta mami ei tainnut kuulla, koska se jätti mut autoon, kun pysähdyttiin. Tai ehkä sillä oli dementiaa...?
Onneksi se tovin päästä muisti mun olemassaolon ja otti mut pois. Ja sitten se varmistui!! Me oltiin Paxin luona! Pax odotti mua jo sen autokuskin autossa ja mä sain mennä sen viereen matkustamaan. Koitin työntää nenäni väliseinän välistä sen puolelle, mutta mun nokka on kasvanut jo liian isoksi, ei se mahdu enää.

Ajettiin aika pitkä matka ja sit oltiin ihan metsässä.
Päätin ilmoittaa kuuluvalla äänellä, että oon paikalla. Vähän meinas karata mopo käsistä, mutta kyllä mä sitten taas maltoin.
Paxin kanssa päästiin rokkaamaan metsään hetkeksi, mutta me jouduttiin sit liinoihin, kun siellä oli tyyppejä metsä pullollaan. Yksi urpå setäihminen sanoi mulle "turpa kiinni", kun mä kysyin siltä, et mitä helvettiä se mua möllöttää joku musta pamppu olallaan. Ihan apina koko mies!
Se sinitakkinen oli sentään kiva. Se sano, että me saadaan kyllä hillua, jos me ei syödä sitä elävältä.
Mut se vihreätakkinen mies oli ihan hiljaa ja liikkumatta kunnes mä olin se vieressä ja se liikahti. Sain ehkä sydärin ja samaan aikaan se mieskin tais saada. Se kyllä nauro mulle, kun tajus, että molemmat pelästyttiin yhtäaikaa. Annoin sille pari pusua ja jätin karvatuppoja sen vaatteisiin muistoksi.

Päästiin johonkin "perille" ja siellä perillä oli VETTÄ!!! Paljon vettä! Niin paljon, ettei sitä kaikkea voinut edes nähdä kerralla. Me Paxin kanssa osataan nää vesileikit. Uskokaa tai älkää, Pax on pahempi luttaaja, ku mä. Se menee makaamaan aina pienimpäänkin lammikkoon ja pulikoi siellä. Sillä vaan on semmonen saksalainen suojaväri, et se ei joudu yhtä herkästi pesulle, ku mä, ni se voi ihan rauhassa ottaa mutakylpyjä.
Me rokattiin menemään siellä vedenäärellä isosti ja sitten... sitten se ilo loppui.
Mulla oli ketsuppia varpaissa ja mua kiellettiin riehumasta enempää. Kynsihän se vain oli, ei mitään sen ihmeempää, eikä se ees mua haitannut! Ihmiset on just niin tyhmiä, et ne hyperventiloi heti jos verta vähän roiskuu. PYH!!
Mami halus vielä ottaa Paxista vähän kuvia ja mä tein kaikkeni sabotoidakseni sitä puuhaa. Kuulemma onnistuin siinä hienosti.
Paxin autokuski antoi meille jotain koirien proteiinipatukkaa, jonka mä syljin sinne kallioille. Kaviaaria ens kerralla, ni mullekin maistuu!

Autolle me käveltiin aika laiskasti. Meitä kumpaakin harmitti, kun oltiin taas liinassa eikä saatu leikkiä enempää. Väsyneitä me ei oltu, me ei väsytä koskaan!

Siellä Paxin luona mä jouduin ulkotarhaan. En ollut alkuun ihan samaa mieltä ja kokeilin kuinka kovaa tekoa se tarha on. Oon kuullut, että Miina on tullut sieltä yli ja kokeilin samaa. En onnistunut. Ehkä Miina vain juksas? Pääsin mä sieltä sit onneks poiskin. Sinne Paxin kotiin sisälle.
Paxin autokuski hieroi mua ja mä olin ihan mutkalla. Siinä mä söpistelin ja vikuroin, mut ei se vissiin ollutkaan se, miten siinä piti olla. Asetuin mä sit toviksi ja se tuntu aika kivalta.
Sillä ihmisellä oli niin tummat vaatteet, että tahoin antaa sille vähän valkosta koristetta niihin. Se tykkäs niistä koristeista niin paljon, että mentiin vielä siihen ulos ja se irotti niitä koristeita musta harjalla niiden pihaankin. Tyhmä tyyppi, se ei tajunnut ettei ne siihen pihaan jää, kun tuuli kuljetti ne heti pois.
Lupasin kyllä, että saa niitä multa lisääkin jos tahtoo.

Huomenna mulla on kotipäivä ja Miina lähtee johonkin Porvooseen. Kuulostaakin ihan tyhmältä paikalta, niin jään kyllä mielelläni kotiin. Ehkä laitan vähän kakkaa seinille, jos tulee tylsää.
Eilenhän mut PESTIIN ja kostin sen varastamalla hellalta kalkunarullan. Hittolainen, kun jäin siitä kiinni. Heitin sen rullan äkkiä Paulille, jotta mua ei voitais syyttää. Mami kyllä torui mua kaivettuaan sen kalkkunan Paulin suusta. Paulilla on se luppakorva, niin se saa aina kaiken anteeksi. Ihan epistä.
Jotain se mami kirosi vielä, kun pesi sitä paistiaan. En ihan saanut selvää, mutta perkele siellä ainakin oli. Se on semmoinen kutsumanimi meille kaikille karvaisille. Vähän niinkuin jenginimi. Sitä me totellaan parhaiten ja ollaan aina paikalla, kun perkeleet raikaa. Häntää on paree silloin heiluttaa, se vähentää mamin stressiä.

Nyt unia ja kaikille mun kuvia!!

~Raibuli~

Varovasti, on liukasta!

Pax on ihan mun bestis!

Lumi suli ja kevät sano "puli puli".

Ihan raunioina!

Mä arvasin oikein, nenähommiin me oltiin menossa! Sen tietää niistä purkeista, mitkä kolisee kotona ennen lähtöä.
Mä lupasin antaa mamman kertoa näistä treeneistä. Se sano saavansa niistä sitten enemmän irti myöhemmin, jos se kirjoittaa ite. PÖH! Mä kirjotan kyllä paljon paremmin.

Railin ensimmäiset treenit raunioilla. Kerran ollaan aikaisemmin käyty syömässä vähän nakkia ihmisten käsistä, mutta nyt lähdettiin meiningillä TREENIT. Isot tytöt saivat jäädä kotiin, jotta voin keskittyä vain Railiin. Niin on kovin erilainen koira edellisiin verrattuna, että sitä saa itsekin aivopähkinää miettiessä miten hommaa lähdetään rakentamaan. Virallinen kausihan on vasta edessäpäin ja näissä vapaaryhmän treeneissä jokainen on vastuussa omasta treenistään. Jos nyt mennään metsään, on kova homma korjata jälkeenpäin.
Onneksi koen kehittyneeni itse ohjaajana ja osaan ehkä välillä käyttää aivojanikin.

Tarkoitus oli ensin ottaa Railille vain namirinkiä, mutta Raili pääsi alkujaan jo tallomaan aluetta ja tuntui liikkuvan kivasti ja rennosti. Vähän mörköjä tuli ison miehen hypätessä kasalta alas suoraan Railin nenän eteen ja yhden ryhmäläisen aurinkolaseista, joita ei vielä hetki sitten ollut. Näistä päästiin kuitenkin hienosti yli.

No, eläinkokeita on välillä hyvä tehdä, eihän sitä muuten tiedä missä mennään. Huikkasin kaimani maalimieheksi ja ohjeistin, että otetaan näkölähtönä ja heti palkka, kun koira tulee luokse ja kiinnostuu maalimiehestä.
Ja juuri näin maalimies toimikin. Raili sinkosi reippaasti perään ja kävi palkattavana. Muutama hepulirundi, kun pääsin luokse ja takaisin maalimiehelle.
Sama maalimies siirtyi raunoiden toiselle puolelle, nyt matka oli huomattavasti pidempi.
Railin oli hieman vaikea malttaa odottaa, mutta koen tämän tässä vaiheessa positiivisena asiana.
Koira irti ja sukkana maalimiehen luokse. JES!!! Isot kehut ja koira autoon miettimään, mitä juuri tapahtui.

Raili sai toisenkin kierroksen ja nyt otettiin taas ensimmäinen hieman lähemmäs. Kauemmas kuitenkin kuin ensimmäisen kierroksen ensimmäinen lähetys.
Näköyhteyttä ei lähetyspaikalta maalimieheen ollut, mutta Raili lähti taas hyvällä vauhdilla piittaamatta tiilikasan ylityksestä. Maalimies löytyi kuusenjuurelta.
Täytyy ensi kerralla muistaa ohjeistaa maalimies paremmin, jotta palkkaa riittää siihen asti, että ehdin itse paikalle. Lihapullan palat häviä suoraan purkista syötynä hetkessä ja Raili lähtee mua vastaan. Yksitellen syötettynä ehtisin itse paikalle. Tämä oli oma mokani, koska en tajunnut ohjeistaa uutta maalimiestä kunnolla.
Toisena maalimiehenä oli taas kaimani, sillä halusin takuuvarman kivan tyypin Railille, jotta treenistä jää hyvä fiilis.
Näköyhteys loittonevaan maalimieheen katosi hyvinkin pian, mutta Raili lähti silti hienosti työstämään. Pientä mylvimistä ja malttamattomuutta oli taas lähetyksessä.
Hienosti likka löysi maalimiehen ison tynnyrin takaa. Maalimies itsessään taisi olla lihapullia parempi palkka ja sen jälkeen riehuttiin vielä yhdessä.

Todella hyvä startti raunioilta -ainakin omasta mielestäni.
Sää oli aurinkoinen ja lämmin vuodenaikaan nähden. Tuullut ei sitten ollenkaan, joten ei voitu käyttää tuulensuuntaa hyödyksi tällä kertaa.
Railin liikkuminen raunioilla on ainakin toistaiseksi hyvää. Rengaskasalle ei lähdetty, koska oma kinttu ei kestäisi mennä siitä yli enkä voisi olla tukemassa jännässä paikassa, kun tarvitsisin sen tuen itsekin. ;)
Loppupalkkaa täytyy miettiä. Nami taskusta ei siinä vaiheessa juurikaan kiinnosta, vaan ennemmin kehu minulta. Tässä vaiheessa saan yleensä koko koiran syliini.
Ehkä lelu kuitenkin jatkossa...? Tai sitten mennään vain isoilla kehuilla - aika näyttää.
Noni, nyt se on pölöttänyt teille. Mä laittelen teille vähän kuvia vielä meikäläisestä, ni näätte kuinka kivaa mulla oli. Sitten on pakko mennä huilimaan. Tuli ihan oikeesti väsy.

~ RaiRai ~

Muisteloita

Mä tässä oottelen, jotta tuo mammanimun pakkais taas jotain romppeita kassiin, niin pästäs menemään. Veikkaan, että tää on taas sitä, kun joku vieras tyyppi täyttää mun mahaa lihapullilla, joissa ei ole lihaa, eikä pullia.

Me tehtiin sitä myös perjantaina.
Meillä oli noi ihmispennut mukana ja ne vähän mua häiritsi. Tai mä taisin häiritä niitä, kun ne eivät pysyneet siellä omissa jutuissaan.
Kuitenkin näin siellä yhden puun juurella tyypin. Siellä se kykkii ihan kuin ois pissalla ollut. En tohtinut mennä varoittamatta, niin sanoin sille parikertaa HAU HAU, jotta se ehtii vetää housut ylös.
Sit mä tajusin, ettei se ollutkaan pissalla, vaan odotti löytäjäänsä, eli MUA!!!! Mä menin ihan syliin asti, jotta sitä ei pelottaisi.
 Söin eväät ja lähettiin mamman kanssa jatkamaan matkaa. Siellä oli toinen tyyppi, jolle sanoin myös HAU. Onhan se kohteliasta ensin kertoa, että olen tulossa, jotta toinen ei peljästy.
Tää tyyppi ei kuitenkaan antanut mulle namiskuukkelia, vaikka mä kävin sitä moikkaamassa. Tylsä tapaus. Lähin pois.
Mamma oli kuitenkin sitä mieltä, että sillä tyypillä saattais olla mulle jotain. Tehtiin pieni kunniakierros ja palattiin takas. Ja olihan sillä!! JACKPOT!!
Se tyyppi tais vaan käydä vähän hitaalla eikä muistanut niitä nameja sieltä purkista mulle ekalla kerralla syöttää, vaikka ohje olikin ollut (tän mä kuulin sitten jälkeenpäin), että heti palkka, kun mä tuun siihen häntä huiskien.
 Se täti, jonka mä löysin ekana, oli kadonnu uudestaan. Nyt mä olin niin hyvä, et suorastaan syöksyin sen syliin samantien ja sain taas heti lihattomia ja pullattomia herkkuja.
Sitten me mamman kanssa vähän riehuttiin ja mä menin takas autoon.
Kauheen helppoa ja kätevää eväiden ansaitsemista. Nyt mä ymmärrän, miksi Paulillekin on ruoka maistunut, kun sitä näin helpolla saa maistella.

Eilen, lauantaina, me oltiin yhellä kentällä. Imispennut oli taas mukana ja samoin se Linda, joka mua aina lulluttaa ja sen karvanaamainen miesihminen.
Mä oon varma, että sillä oli myös koira, koska meijjän autoon oli tullut vierasta hajua sillä aikaa, kun mä olin hommissa.

Siellä kentällä oli paljon koiria. Mua vähän jänskätti ne, ni päätin kertoa, että PERKELE, TÄÄ ON MUN MESTA JA TÄNNE ON YHENKÄÄN LUONTOKAPPALEEN IHAN TURHA TULLA MALEKSIMAAN. Sitä ei vissiin olis saanut tehdä, koska siitä tuli sanomista.
Mutta tehtiin me juttujakin.
Puhuivat nuo ihmiset perusasennosta, yhden askeleen seuraamisesta ja kontaktista. En tiiä mitä ne on, mutta lihapullat oli hyviä.
Välillä mä muistin myös huudella sinne kentän toiseenpäähän ja lopussa keskittyä kannustamaan fudista pelaaviin pikkupoikiin. Miettikää, miten monta asiaa mä hanskasin samaan aikaan!!

Mut nyt pitää mennä! Heippahei ja kivaa söndaagia!!

-Railiröllykkä

Se ensimmäinen kirjoitus!

Heipähei!
Mie oon Raili. Toiset sanovat kakkavauvaksi, mutta Raili mä vaan oon. Joskus tuntuu, että jotkut tuntee mut vaikken mä ois niitä ees koskaan nähnyt. Voin kuitenkin sirkuttaa, kun sitten nähdään, vaikkei entuudestaan tunnettaiskaan.

Meitä seikkailee tässä blogissa (kysyin onko se jotain syötävää tai jotain, minkä päälle voi pissata, mutta ei se ollut. Se on vaan blogi.) kolme valkkariksi haukuttua daamia.
Oon mä, Railibaili, joka oon aina tekemässä kaikkea. Välillä enemmän ja välillä vähemmän sallittuja asioita. Puhdas mä en ole koskaan, se ei kuulu mun toimenkuvaan. Mää oon meirän lauman junnu, vietin vasta joulukuussa ekoja synttäreitäni.

Täsä mä oon tosi puhas ollakseni mää.

Ja täsä mä oon omaihteni.

Pauli on meijjän tuleva veteraani. Sen kakkuun tulee kesällä kahdeksan kynttilää.
Pauli on tehnyt vaikka ja mitä elämänsä aikana, ni se saa jo ottaa iisimmin. Jos siltä kysyis, ni se söis aina. Se onkin semmonen paksuPaavo aka norsuPauli.
Pauli on oikeesti tyttö, mutta se äijäilee nimensä kanssa. Se pissaa niin, ku me tytöt. Siitä mä tiiän, ettei se oo poika.

Ja sitte meijjän hienostoleidi, Miina. Se on niinku Marilyn, se on nätti ku mikä, mutta hissi sillä ei mee aina vintille asti.Miinalla on nenä ja se osaa sitä käytellä. Se on aika etevä löytämään ihmisiä mitä kummallisimmista piiloista.
Ja tiiättekö, mäkin tuun olemaan. Ehkä. Toivottavasti. No, ainakin me luullaan ton mamin kanssa niin.

Täällä me kertoillaan meijjän toilailuista. Ei me olla ässiä, mutta parhaamme yritämme.
Näppäimistön eessä saattaapi siis olla mää, noi toiset karvaiset ja sitte toi meijjän ihminen, joka sen ruuankin meille aina antaa. Ruuan antamisen lisäksi sen tärkein tehtävä on olla autokuski.
Tosinaisilla on oma hovikuski. Kai sullakin on?

Heippulishei!!

Tee piste Railibaili