Muisteloita

Mä tässä oottelen, jotta tuo mammanimun pakkais taas jotain romppeita kassiin, niin pästäs menemään. Veikkaan, että tää on taas sitä, kun joku vieras tyyppi täyttää mun mahaa lihapullilla, joissa ei ole lihaa, eikä pullia.

Me tehtiin sitä myös perjantaina.
Meillä oli noi ihmispennut mukana ja ne vähän mua häiritsi. Tai mä taisin häiritä niitä, kun ne eivät pysyneet siellä omissa jutuissaan.
Kuitenkin näin siellä yhden puun juurella tyypin. Siellä se kykkii ihan kuin ois pissalla ollut. En tohtinut mennä varoittamatta, niin sanoin sille parikertaa HAU HAU, jotta se ehtii vetää housut ylös.
Sit mä tajusin, ettei se ollutkaan pissalla, vaan odotti löytäjäänsä, eli MUA!!!! Mä menin ihan syliin asti, jotta sitä ei pelottaisi.
 Söin eväät ja lähettiin mamman kanssa jatkamaan matkaa. Siellä oli toinen tyyppi, jolle sanoin myös HAU. Onhan se kohteliasta ensin kertoa, että olen tulossa, jotta toinen ei peljästy.
Tää tyyppi ei kuitenkaan antanut mulle namiskuukkelia, vaikka mä kävin sitä moikkaamassa. Tylsä tapaus. Lähin pois.
Mamma oli kuitenkin sitä mieltä, että sillä tyypillä saattais olla mulle jotain. Tehtiin pieni kunniakierros ja palattiin takas. Ja olihan sillä!! JACKPOT!!
Se tyyppi tais vaan käydä vähän hitaalla eikä muistanut niitä nameja sieltä purkista mulle ekalla kerralla syöttää, vaikka ohje olikin ollut (tän mä kuulin sitten jälkeenpäin), että heti palkka, kun mä tuun siihen häntä huiskien.
 Se täti, jonka mä löysin ekana, oli kadonnu uudestaan. Nyt mä olin niin hyvä, et suorastaan syöksyin sen syliin samantien ja sain taas heti lihattomia ja pullattomia herkkuja.
Sitten me mamman kanssa vähän riehuttiin ja mä menin takas autoon.
Kauheen helppoa ja kätevää eväiden ansaitsemista. Nyt mä ymmärrän, miksi Paulillekin on ruoka maistunut, kun sitä näin helpolla saa maistella.

Eilen, lauantaina, me oltiin yhellä kentällä. Imispennut oli taas mukana ja samoin se Linda, joka mua aina lulluttaa ja sen karvanaamainen miesihminen.
Mä oon varma, että sillä oli myös koira, koska meijjän autoon oli tullut vierasta hajua sillä aikaa, kun mä olin hommissa.

Siellä kentällä oli paljon koiria. Mua vähän jänskätti ne, ni päätin kertoa, että PERKELE, TÄÄ ON MUN MESTA JA TÄNNE ON YHENKÄÄN LUONTOKAPPALEEN IHAN TURHA TULLA MALEKSIMAAN. Sitä ei vissiin olis saanut tehdä, koska siitä tuli sanomista.
Mutta tehtiin me juttujakin.
Puhuivat nuo ihmiset perusasennosta, yhden askeleen seuraamisesta ja kontaktista. En tiiä mitä ne on, mutta lihapullat oli hyviä.
Välillä mä muistin myös huudella sinne kentän toiseenpäähän ja lopussa keskittyä kannustamaan fudista pelaaviin pikkupoikiin. Miettikää, miten monta asiaa mä hanskasin samaan aikaan!!

Mut nyt pitää mennä! Heippahei ja kivaa söndaagia!!

-Railiröllykkä