Syvä huokaus!

Se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Toki, jos tarkoitus oli saada komediapätkää jollekin tai "ei näin"-opetusmateriaalia, niin mikäs siinä.

Kaaoottisen työpäivän päätteksi suoraan erääseen koira-aiheiseen palaveriin. Sieltä likkaa hakemaan tarhasta, miljoonaa kotiin, koirat pikapissalle, palkat purkkeihin ja menoksi. Raili keuli jo valmiiksi lähtiessä, joten tämän päiväinen sähellys treenissäkään ei tullut yllätyksenä.

Oma mielentila oli kaikkea muuta kuin reilu koiraa kohtaan. Vaikka sitä kuinka yrittää unohtaa sen, ettei koira ole käynyt lenkeillä, se on ollut koko päivän yksin ja sillä on liikaa virtaa, sitä ei valitettavasti kykene unohtamaan.
Treenissä oli ideana katsoa kunkin koiran palkkaustyyliä, ilmaisua (jota meillä ei tietenkään vielä ole), ohjaajan ja koiran yhteistyötä sekä hallittavuutta. Jokaisella oli häiriökoirapari ja meille osui Railin ikäinen valkkarimies, joka (luojan kiitos) osasi olla oikein siivosti ja hiljaa taustalla.
Raili ehti huomata lähellä kulkevat dalmatialaiset ennen mua. Siitäpä se riemu repesi, kun virtaa oli kuin pienessä kylässä ja kierrokset vain nousi. Ei mitään jakoa kontaktille, korvien käyttämiselle tai millekään muullekaan. Toisessa suunnassa ulkoili jokin pikkukoira ja pellon toisella puolella haukkui kolmas.

Kun puhutaan siitä "kuplasta", jossa pitäisi olla koiran kanssa, niin meillä kyllä on se kupla, mutta se oli nyt Railin oma kupla, eikä sinne ollut jaossa pääsylippuja muille.
Raili työskenteli liinassa (ei ehkä tullut yllätyksenä kenellekään) ja bongasikin ensimmäisen maalimiehen puunjuurelta ja meni iloisesti syömään eväitään. Seuraava oli kuusikossa, jossa oli huomattavan mielenkiintoisia hajuja tarjolla. Maalimies tuli löydetyksi ja Raili meni taas reippaasti luokse. Kolmannen luokse oli kiire, mutta juuri ennen maalimiestä oli ihan "kusipuu", joka oli tällä kertaa kiinnostavampi.

Sain käskyn käydä Railin kanssa kävelemässä viereisen puiston ympäri. Lasten leikkipaikalla oli jokin epämääräinen valasta muistuttava möhkäle, joka oli kovin outo ja sille oli haukuttava. Koska puistossa oli lapsia leikkimässä, emme voineet käydä toteamassa tätä kummajaista vaarattomaksi.
Raili laski kuitenkin kävelyllä kierroksia ja autolle palasi rauhallinen Raili.

Jos joku kysyisi, miten treenit menivät, vastaisin varmaan spontaanisti "perseelleen". Mutta silmiä avaavaahan tämä oli.
Me ei olla treenattu häiriöiden alla MITÄÄN!! Joo, juna-asemalla ihmisvilinässä tai lenkillä ohituksia. Mutta näissä hommissa ei ole ollut peesaajia, saati noin montaa ihmistä, kulkemassa perässä, ei koiria lähistöllä, eikä oikein mitään muutakaan. Ollaan aikaisemmin menty treeneihin ilman kiirettä ja Raili on ehtinyt purkaa huiput pois, jos on ollut kotona työpäivän ajan virtaa keräämässä.
Railin kanssa pitäisi olla kolme askelta sen edellä jokaisessa tilanteessa, mutta mä taidan olla vähintään seitsemän jäljessä. Vilkas se on kuin perkele, mutta omaa paremmat hermot, kuin minä. Tämäkään tuskin oli kovin monelle uutinen.

Kontaktiharjoitukset ovat nyt meidän teemaa seuraavat...ööö...seitsemänsataa viikkoa. Autosta pois tulemiseen täytyy myös kiinnittää huomiota. Peruslenkeillä autosta tullaan siivosti, kuin myös kotipihassa, mutta treenitilanteessa sieltä ryysätään, joka jo sellaisenaan saa tilanteen kiristymään. Tässäkin siis meille teemaa ja Railipa saakin autoilla nyt vaikka joka päivä, jotta saadaan harjoitusta.

Opettavainen treeni, vaikkei ihan putkeen mennytkään. Koiraahan mun on turha syyttää, koska se ei ole ollut aikaisemmin vastaavassa tilanteessa ja mun pitkän saikun jälkeen sillä on valitettavan vähän kokemusta yhtään mistään.

Näillä mennään ja jäitä hattuun. Perjantaina on vuorossa rauniot (nyt oltiin Vanttilan tajamassa) ja toivottavasti parempi työpäivä takana, niin voidaan Railin kanssa nauttia paremmin treeneistä.

Ja voin kertoa, etten aio oikolukea tätä tekstiä ennen julkaisua, sillä aivot ovat jo offlinessa ja kohta myös silmät. Öi, öi ja huomenna ei juosta

~Luffe