Kosteaa edustamista

Tänään oli Miinan vuoro mennä mamin mukaan.
Koska Miina on meidän Marilyn, se hoitaa nää edustustehtävät. Se joutu eilen suihkuun, koska olin kussut portaiden alle ja Miina oli nukkunut siellä sen jälkeen. Ei kuulemma sovi mennä pissiltä haisevana rapsuteltavaksi. Mutta minäpä en joutunut pesulle!! Hahahahaaaa!!!
Tosin jouduin nukkumaan Paulin kanssa alakerrassa ja vain Miina pääsi ylös. Muka kuivattelemaan. Pah, ois kuivatellut vaikka ulkovarastossa.

No, joo. Ne oli mamin kanssa tänään jossain tapahtumassa edustamassa nenäkoiria. Niillä oli ollut jotain etsintänäytöksiä ja tottista. Lapsia olivat jemmanneet ja nenällä oli Miinakin niitä sieltä hakenut. Kuulemma tosi iisiä hommaa.
Mua ehkä vähän syletti, kun se kertoi, että se sai KOLME grillimakkaraa siellä. Niin ja lettuakin!!
Ja sit ne oli vielä menneet meijä ihmispentujen mummille kylään ja siellä se oli saanut nuolla sen mustikkajäden purkin. Kuin epäreilua.

Pääsin mäkin sit ihan itekseen mamin kanssa käppäilemään, kun se toi Miinan kotiin. Ensin pääsi Pauli ja mä huusin lujaa, että tahon mukaan, mutta ei kukaan kuullut. Ensi kerralla pitää huutaa kovempaa.
Kyllä mäkin sit pääsin ja taas mun piti olla sikailematta.
Vähän tylsiä nää lenkit ollu viime aikoina. Lyhyttä hihnaa ja välillä vaan istua möllötetään. En ihan ymmärrä, mutta möllötän, kun kerran sitä vaaditaan.

Meidän pienempi ihmispentu toi mamille ulkoota eilen kukkia, kun mami oli vähän pipi.
Pauli söi ne. Melko reilua. Sille pienelle tuli itku, mutta se sitten lopetti sen poraamisen, kun tuuppasin sen kumoon ja se sai taas huutaa "RAILI, SÄ OOT IHAN ÄÄLIÖ!"
Hassu pentu, aina koheltamassa.

~RailiBaili~

Hiekkaa korvassa

Rauniot 24.4.15.
Alkuun sadetta ja harmaata, loppua kohden kirkastui

Tänään oli teemana alapiilot. Eli maalimies oli alhaalla onkalossa tai maan alla ja koiran tason mukaan katsottiin kuinka syvälle maalimies mönkii. Railille ne jätettiin näkösälle.
Treeni itsessään oli suunniteltu todella kivasti kouluttajien puolelta. Ei normaalia "yksi koira kerrallaan radalle"-teemaa, vaan nyt porukka jaettiin kahtia. Toinen porukka hoiti/toteutti toisen porukan treenin ja päinvastoin. Ja kaikki treenaavan porukan koirat olivat kerralla ulkona autoista. Joko odottamassa vuoroaan tai radalla. Yksi maalimies kerralla ja pieni alue. Alueelta poistuttiin taas odottelemaan seuraavaa etsintää. Maalimiehiä oli jokaisella kolme.

Aloitimme tottiksella ja olinkin jo sanonut, että Railin kanssa keskitymme vain rauhoittumiseen.
Raili pääsi nostamaan kierroksia, kun kiskoin vielä sadehousuja jalkaan ja se oli tolpassa kiinni, kun muut asettautuivat jo riviin. Kiersimme radan alakautta tielle ja jäimme ensin vähän jemmaan rauhoittumaan. Treenikaverin autosta tuli kolmen koiran tarjoama häiriö, mutta Raili rauhottui ja laski kierroksia hyvin.
Siirryimme hiekkatielle, jossa muutkin olivat. Etäisyyttä oli reilusti, koska en halua ahnehtia tässä tai vaatia liikaa, palapalta ja maltilla! Railille nämä ovat kaikki uutta, eikä se todellisuudessa vielä tiedä, mitä siltä odotetaan.
Sillä ei myöskään ole vastaanotin auki, kun se pääsee tiettyyn mielentilaan. Siispä etäisyyttää ja vain me kaksi. Vaikkakin näköyhteyden ja kuuloyhteyden päässä seitsemän koiraa.
Kuluva viikko ollaan harjoiteltu normilenkeillä ja kotona rauhoittumista. Liike pysähtyy, niin perse laskee ja odotellaan. Liikkeelle lähtetään tai tekeminen jatkuu vasta, kun on rauhoituttu. Ja tämä on tehty niin, että Raili on oivaltanut asian itse. Ei käskytystä ja niiden toistamisia turhaan kuuroille korville, vaan oman oivalluksen kautta. Ei se täysin lamaantunut ole, mutta malttaa ja tajuaa mennä maahankin.
Ääntähän lähti tänään niin, että kaikki kyllä kuulivat meidän olevan paikalla. Mutta ääni lakkasi ja Raili laski kierrokset, tarjosi maahanmenoakin. Muistin hengittää itse, olla hermostumatta ja rauhallisin liikkein ohjasin uudestaan ja uudestaan viereeni istumaan, kunnes malttoi.
Vaikkemme olleet varsinaisessa tottiksessa mukana, kuulin sivukorvalla kouluttajan "nyt on Raili rauhassa, lopetetaan tähän". Muut laittoivat koiransa autoon ja me Railin kanssa odoteltiin vielä hetki.
Käytin Railin pissalla ja vein autoon.

Toiveestani aloitimme niin, että meidän ryhmä oli ensimmäisenä järjestävän ryhmän roolissa. Halusin antaa Railin makustella rauhoittumistreeniä, enkä ottaa sitä suoriltaan samantien hommiin.
Treenit sujuivat hyvällä tahdilla ja jokainen koira suoriutui mallikkaasti. Piilot olivat kaikille samat, mutta niiden haastavuutta katsottiin koirakohtaisesti.
Sain tuta miltä tuntuu, kun sakemanni tahtoo ihan liki maalimiestä ja heittää tullessaan hiekkaa korvaan. Ei tarvinnut miettiä haluaako koira päästä maalimiehen luokse.
Hiekkaa on korvassa edelleen enkä tiedä miten sen sieltä saisi pois. ;)

Meidän ryhmässä oli Raili, vpu Loki ja lagotto Roa. Raili oli ensimmäisenä ja muut ottivat hyvin huomioon sen, ettei Raili vielä kestä liiaksi häiriötä. Itse keskityin hallintaan ja ensimmäisellä piilolla käärmekasalla olinkin vielä siellä hallinnassa ajatuksieni kanssa. Raililla oli haasteita keksiä, että maalimiehelle pääsee suoraan putken läpi, kun se oli sen bongannut pienestä raosta eikä voinut ymmärtää, että vaikka nenä mahtuu, loppukoira ei. Ohjasin kädellä ja Raili meni häntä viuhtoen maalimiehelle palkattavaksi. Kehuin ja kytkin koiran. Poistuimme parkkipaikan kupeeseen odottelemaan vuoroa.

Seuraava maalimies oli alakasalla. Rauhoitin taas Railin ja laskin etsimään rauhallisesta mielentilasta käsiavulla. Meillä ei vieläkään ole vihjesanaa etsinnälle, mutta käsivihjeen olen nyt (ilmeisesti) ottanut mukaan.
Raili ohjautui hyvin, jätti kuusen alla olevat mielenkiintoiset hajut ensimmäisestä kehoituksesta ja kiipesi itse oma-aloitteisesti alakasalle ja vipelsi maalimiehelle ollen ehkä vähän sika ahnehtiessaan.
Häntä vispasi taas miljoonaa ja Raili olisi mielummin jäänyt maalimiehen syliin, kuin lähtenyt odottelemaan seuraavaa vuoroaan.

Kahdelle ensimmäiselle alueelle lähdimme telinekentän ohi kohti alataloa. Ensimmäiselle lähetin pyramidin ja käärmekasan välistä, toiselle alakasan ja vihreän kopin välistä. Eli matkaa maalimiehelle ei ollut paljoa eikä tyhjää tehty, mutta se ei haitannut.
Kolmannelle lähdimme yläkasan toisesta päästä. Alkurauha ja laskin liikkeelle. Raili kävi merkkaamassa Suvin, joka oli häiriöihmisenä piilon lähellä. Huikkaisulle "ei ole mukana", Raili lähti jatkamaan matkaa. Koen kuitenkin positivisena, että se meni innokkaana moikkaamaan Suvia.
Kuljin keksikasan keskeltä kohti teantornia ja samalla Raili nappasi maalimiehen "aatamista ja eevasta". Taas häntä viuhtoen ja oikein hyvällä fiiliksellä. Superkehut ja rapsutukset toimivat meillä loppupalkkana ja näillä mentiin nytkin.
Kytkin Railin ja kuljimme hallitusti Lokin ohi autolle. Railille vettä ja tyttö pääsi taas hieromaan aivonystyröitään.

Kouluttajilta tuli kehuja koiran tukemisesta kasoilla ja maalimiehellä sekä hengittämisestä. ;)
Kertakaikkisesti en kertaakaan edes meinannut menettää hermojani. Päättäväisesti kuljettiin ja jos kierrokset nousivat liikaa, ne laskettiin.
Kolmannelle maalimiehelle lähtöä odotellessa Raili ehti ottaa vähän kipinää lähellä olevasta Roasta, mutta sain sen siitä hallintaan.

Tämä treeni oli todella mielenkiintoinen. Sekä itselleni ohjaajana, että myös maalimiehenä. Tämmöisessä treenissä en ole ennen ollut ja siksi se avasikin silmiäni äärettömästi.
Sekä hallittavuuden ja malttamisen (odottamisen) kannalta, että nopean yhden maalimiehen noston kannalta. Treeni oli koirakohtaisesti pitkä, koska maalimiehet nostettiin yksi kerralla ja väleissä joutui olemaan ja käyttäytymään.

VAU! En voi muuta sanoa. Enkä sano vain Railin takia, vaan ihan kokonaisuutena.

Lähdenpä tästä huuhtelemaan hiekkaa korvastani. Tiistaina hakumetsään. ZAU!

~Luffe

Perjantai kolmastoista?

Kerrottakoon, että duunipäivä oli taas kaikkea muuta kuin mukava. Lähtee mittarit vetämään punaiselle jo ajatuksesta, joten eipä siitä enempää. Onneksi on sentään perjantai.

Lohduttauduin sillä, että tänään päästään Railin kanssa raunioille. Kotiläksyä oltiinkin tehty ja näytönpaikka oli ennen Railin vuoroa; tulla hallitusti autosta ulos. No, sehän meni kivasti.. KUNNES!! Joku päätti laittaa kaksi metukkaa köpöttelemään mun auton ohi. Voi v*ttus**tana.
Ooteltiin siinä sitten hetki ja päästiin radalle. Sinnehän Raililla on hirveä hinku ja heti pitäis päästä hommiin.
Tämä oli kauden ensimmäinen virallinen rauniotreeni. Jokaisella koiralla oli kaksi maalimiestä ja Railillakin ne olivat jo valmiina. Yksi oli yläkasan reunalla "pystyseinän" takana ja toinen keskikasan alaosassa vinoputkessa.
Meidät on jaettu "tsempparipareiksi" ja tarkoitus on läpi kauden tarkkailla parin työskentelyä koiransa kanssa ja antaa aina treenin lopulla tälle palautetta. Tämä on mielestäni erittäin hyvä, koska toisen koiran ja ohjaajan havainnointi on sekin taito.

En tiedä miksi, mutta MINÄ paineistun tässä ryhmässä ja sitä kautta paineistan Railin. Viime sunnuntaina vapaaryhmässä ei ollut mitään ongelmaa oman fiiliksen kanssa, mutta nyt taas oli. Tiedostanko, että nyt treenataan tosissaan ja "virallisesti", en osaa sanoa.
Viimekertainenkin varmaan jyskytti osittain mielessä.
Raili ei osallistunut tottikseen, koska oli minun vuoroni vetää se. Sen koira odottaa autossa, joka vetää tottiksen/hallinnan.

Raili söhelsi lähetyksessä eikä taas ollut kuulolla. Sain sen kuitenkin rauhoittumaan ja malttamaan ja laskin hommiin. Oliko rintamasuunta oikea? No, eipä tietenkään. Railihan kimposi sinne, minne sen nenä osoitti, mutta tuli kuuliaisesti huikkasusta takaisin.
Liikkuminen raunioilla tuntuu olevan Railille helppoa. Rengaskasan ylitys tuntui aavistuksen haastavalta, kunnes Raili muisti omistavansa neljä jalkaa.
Vauhtia tuntui olevan ja nenäkin auki. Piilot olivat vähän jänniä. Putkessa ollut maalimies ei ollut näkösällä eikä Raili oikein malttanut tarkentaa. Pyysi kovasti minulta apua, mutta jostain syystä seisoin siellä tumput suorana. Mihin voi hävitä se kolmen kauden kokemus, kun laitetaan "uusi koira" hommiin?
Raili meni palkattavaksi hieman matalana, mutta häntä heiluen. Maalimiehen könyäminen jättimäisten sadevermeiden kanssa putken sisältä oli pelottavaa.
Jatkoimme takaisin yläkasalle, jossa Raililla oli mielestäni jo aikaisemmin haju, mutta vauhtia silloin vielä liikaa ja se sinkosi alakasalle saaden hajun putkessa lymyilleestä maalimiehestä.
Raili kiipesi maalimiehen yläpuolelle ja kiikkui siinä palkattavana tassujen vähän luistaessa alta.
Lopuksi otettiin vielä lihapullarinkiä ja Raili lähti hyvillä mielin takaisin autoon.

Kotimatkahan oli supermukava, kun autosta hävisi tehot ja hehkun merkkivalo alkoi vilkkumaan. Tosinaisena painoin kaasun pohjaan ja puristin rattia toivoen pääseväni pihaan asti.
Joo-o, pääsin kyllä, mutta pääsenkö huomenna enää minnekään?
Syytä olisi, sillä otin Iinaan yhteyttä kuluvalla viikolla ja toivoisin saavani häneltä ohjeita siihen, miten tekisin itseni olemassaolevaksi Railille, kun se ehtii mennä siihen omaan moodiinsa ja omaan kuplaansa, johon muilla ei ole asiaa.

Note to myself:
Hallintaa, hallintaa, HALLINTAA. Pienin askelin ja yksi asia kerralla.
Oman kehon käyttö ja hallinta koiran työskennellessä. Raili käy pyytämässä paljon apua ja omalla vartalonliikkeellä voisin sitä tukea, jos vain muistaisin sen sillä hetkellä radalla.
Ja taas se oma mielentila. Voihan huokaus.... Hermorakennetta tuskin saa mistään ostettua? Minulle siis!

Tottiksessa vedin luoksepäästävyyden koiran tasojen mukaan. Toiset kopeloin päästä varpaisiin ja toisia vain moikkasin huomaamattomammin.
Hallitusti siirtymistä toisten koirakoiden edestä ja takaa, kun muut seisovat rivissä koirat kontaktissa.

Seuraava vastuunakki osuu 8.5. Korson radalla vierailun yhteydessä ratavastuuna; vaate- ja ruokahäiriöt.

Näillä mennään ja koitan olla olematta jortikka otsassa huomenna. Ja toivon, että auto starttaa aamulla!

~Luffe

Syvä huokaus!

Se ei mennyt niinkuin elokuvissa. Toki, jos tarkoitus oli saada komediapätkää jollekin tai "ei näin"-opetusmateriaalia, niin mikäs siinä.

Kaaoottisen työpäivän päätteksi suoraan erääseen koira-aiheiseen palaveriin. Sieltä likkaa hakemaan tarhasta, miljoonaa kotiin, koirat pikapissalle, palkat purkkeihin ja menoksi. Raili keuli jo valmiiksi lähtiessä, joten tämän päiväinen sähellys treenissäkään ei tullut yllätyksenä.

Oma mielentila oli kaikkea muuta kuin reilu koiraa kohtaan. Vaikka sitä kuinka yrittää unohtaa sen, ettei koira ole käynyt lenkeillä, se on ollut koko päivän yksin ja sillä on liikaa virtaa, sitä ei valitettavasti kykene unohtamaan.
Treenissä oli ideana katsoa kunkin koiran palkkaustyyliä, ilmaisua (jota meillä ei tietenkään vielä ole), ohjaajan ja koiran yhteistyötä sekä hallittavuutta. Jokaisella oli häiriökoirapari ja meille osui Railin ikäinen valkkarimies, joka (luojan kiitos) osasi olla oikein siivosti ja hiljaa taustalla.
Raili ehti huomata lähellä kulkevat dalmatialaiset ennen mua. Siitäpä se riemu repesi, kun virtaa oli kuin pienessä kylässä ja kierrokset vain nousi. Ei mitään jakoa kontaktille, korvien käyttämiselle tai millekään muullekaan. Toisessa suunnassa ulkoili jokin pikkukoira ja pellon toisella puolella haukkui kolmas.

Kun puhutaan siitä "kuplasta", jossa pitäisi olla koiran kanssa, niin meillä kyllä on se kupla, mutta se oli nyt Railin oma kupla, eikä sinne ollut jaossa pääsylippuja muille.
Raili työskenteli liinassa (ei ehkä tullut yllätyksenä kenellekään) ja bongasikin ensimmäisen maalimiehen puunjuurelta ja meni iloisesti syömään eväitään. Seuraava oli kuusikossa, jossa oli huomattavan mielenkiintoisia hajuja tarjolla. Maalimies tuli löydetyksi ja Raili meni taas reippaasti luokse. Kolmannen luokse oli kiire, mutta juuri ennen maalimiestä oli ihan "kusipuu", joka oli tällä kertaa kiinnostavampi.

Sain käskyn käydä Railin kanssa kävelemässä viereisen puiston ympäri. Lasten leikkipaikalla oli jokin epämääräinen valasta muistuttava möhkäle, joka oli kovin outo ja sille oli haukuttava. Koska puistossa oli lapsia leikkimässä, emme voineet käydä toteamassa tätä kummajaista vaarattomaksi.
Raili laski kuitenkin kävelyllä kierroksia ja autolle palasi rauhallinen Raili.

Jos joku kysyisi, miten treenit menivät, vastaisin varmaan spontaanisti "perseelleen". Mutta silmiä avaavaahan tämä oli.
Me ei olla treenattu häiriöiden alla MITÄÄN!! Joo, juna-asemalla ihmisvilinässä tai lenkillä ohituksia. Mutta näissä hommissa ei ole ollut peesaajia, saati noin montaa ihmistä, kulkemassa perässä, ei koiria lähistöllä, eikä oikein mitään muutakaan. Ollaan aikaisemmin menty treeneihin ilman kiirettä ja Raili on ehtinyt purkaa huiput pois, jos on ollut kotona työpäivän ajan virtaa keräämässä.
Railin kanssa pitäisi olla kolme askelta sen edellä jokaisessa tilanteessa, mutta mä taidan olla vähintään seitsemän jäljessä. Vilkas se on kuin perkele, mutta omaa paremmat hermot, kuin minä. Tämäkään tuskin oli kovin monelle uutinen.

Kontaktiharjoitukset ovat nyt meidän teemaa seuraavat...ööö...seitsemänsataa viikkoa. Autosta pois tulemiseen täytyy myös kiinnittää huomiota. Peruslenkeillä autosta tullaan siivosti, kuin myös kotipihassa, mutta treenitilanteessa sieltä ryysätään, joka jo sellaisenaan saa tilanteen kiristymään. Tässäkin siis meille teemaa ja Railipa saakin autoilla nyt vaikka joka päivä, jotta saadaan harjoitusta.

Opettavainen treeni, vaikkei ihan putkeen mennytkään. Koiraahan mun on turha syyttää, koska se ei ole ollut aikaisemmin vastaavassa tilanteessa ja mun pitkän saikun jälkeen sillä on valitettavan vähän kokemusta yhtään mistään.

Näillä mennään ja jäitä hattuun. Perjantaina on vuorossa rauniot (nyt oltiin Vanttilan tajamassa) ja toivottavasti parempi työpäivä takana, niin voidaan Railin kanssa nauttia paremmin treeneistä.

Ja voin kertoa, etten aio oikolukea tätä tekstiä ennen julkaisua, sillä aivot ovat jo offlinessa ja kohta myös silmät. Öi, öi ja huomenna ei juosta

~Luffe

Pilvilinnoissa fiilistelyä

Raili nukkuu, joten käytän tilaisuuden hyväkseni ja runoilen sanasen meidän treeneistä.
Vielä eilen illalla mietin menenkö vaiko enkö. Mietin myös otanko Railin lisäksi Miinan ja pakkasinkin palkkoja iltasella valmiiksi kahden koiran mukaan. Aamulla kuitenkin muistin käyttää aivojani ja mukaan lähti vain Raili.
Raili on NIIN erilainen, kuin aikaisemmat koirani, että siihen täytyy ihan oikeasti keskittyä ja miettiä, mitä ollaan tekemässä. Ja sen muistin tänään tehdä. Kertakaikkisesti, mietin ihan oikeasti mitä ja minne, mistä tulee (ei juurikaan tuullut) ja miten liikumme, jotta tulee kasojen ylityksiä, tiilikasoja, kiikkeriä alustoja, heiluvia alustoja ja myös hieman tyhjää.

Kaikki neljä maalimiestä olivat jo valmiiksi piiloissaan. Ensimmäisenä Heikki, koska Heikki on ollut kummitus Miinallekin alkujaan ja tovi sitten Raili mörköili Heikille, kun hän hyppäsi kasalta alas hieman ryminällä ja Raili pelästyi. Sen jälkeen ei kyllä ole ollut mitään ja jo saman treenikerran aikana Heikki oli Railin mielestä super, koska häneltä sai namia.
Mutta varuiksi halusin Heikin ensimmäiseksi, jotta mahdollinen mörkö voidaan korjata.

Lähdettiin Railin kanssa yläkasan toisesta päästä, koska halusin hyödyntää sitä pientäkin tuulta, mitä siellä oli. Maalimies ei ollut näkösällä. Raili nosteli nenää hienosti jo lähetyspaikalla, ei keulinut eikä kiljunut. Malttoi hienosti ja laskin töihin taas ilman vihjettä. Reippaasti ja varmasti lähti liikkeelle nenä pystyssä. Jarrut pohjaan, täysikäännös vasempaan ja suoraan maalimiehelle! Namien jälkeen piti vähän sirkuttaa Heikille, koska Heikiltä oli saanut niin superhyvät eväät ja Heikki oli superihana. Heikki oli rautahäkin takana putken päällä istumassa.

Jatkettiin ilman erillistä käskyä ja kiersimme alakasan metsänpuoleisen kasan yli. Kasan ylitys oli hieman jännää. Tällä alueella emme olleet koskaan ennen Railin kanssa kulkeneet. Reippaasti kuitenkin mentiin yli. Kiipesin itse ensimmäiselle palkille ja siitä Raili lähtikin taas kulkemaan edelläni. Maalimies oli näkösällä ja mietin hetken, että jättääkö Raili sen. Kyllähän se nyt pitäisi siitä huomata. Vaan eipä mennyt Raili silmillään, vaan nenällään. Ne edestakas säntäilyt alakasan takana olikin Railin tyyli rajata hajua. Mulla on taas koira, josta näkee hyvin selkeästi, milloin se on hajulla. Sukkana maalimiehen syliin ja eväät purkista suuhun. JES!!!

Jatkettiin alakasan yli keskikasalle ja annoin Railin tehdä hieman tyhjää. Seuraavat maalimiehet olivat alakasan ja teletapin välissä olevan kuusen alla ja Teantornin kakkoskerroksessa.
Viimekerrasta viisastuneena en lähtenyt puuttumaan Railin liikkumiseen. Vain, jos se selvästi vaihtaisi hajua kesken kaiken, kutsuisin sen pois.
Raili otti Teantornin maalimiehen hajun jo kauempaa ja jäin katsomaan torinin läpi, meneekö se itsenäisesti tasanteelle asti. Ei mitää ongelmaa. Olin itse vielä kauempana tornin takana, kun Raili oli jo mussuttamassa palkkojaan.

Tässä vaiheessa mulla tuli aivopieru, koska Raili oli tosiaan saanut vahvemman hajun Teantornin maalimiehestä, jonka piti olla se viimeinen, ja porhaltanut ohi Laurasta, joka kökötti kuusen alla.
Jos olisin ajatellut tämän koiran kannalta fiksummin, olisimme halkaisseet keskikasan ja tulleet sitten alakasan reunaa takaisin taloillepäin. Näin olisi tuuli ollut suotuisampi, mutta toki lähdin kulkemaan kohti kuusta Teantornin ja teletapin välistä. Raili veti ensin kuusen ohi, mutta jarrutti, kun sai hajun ja dyykkasi kuusen sisään.
Maailimies oli todella hyvin kärryillä ja antoi Railille tuplapalkan. Hänellä oli "korjaussarja" taskussa siltä varalta, jos viimeinen maalimies olisikin mennyt vihkoon ja jotain olisi pitänyt korjata.
Mitään ei kuitenkaan Railin työskentelyssä mennyt mönkään, joten oli oikein hyvä ratkaisu antaa viimeillä piilolla jackpot!

Olen erittäin tyytyväinen Railiin! Tämä oli kolmas tai neljäs kerta raunioilla, jos ei lasketa niitä paria kertaa, kun Raili oli pentuna vain tallomassa ja tutustumassa alustoihin. Ja ensimmäistä kertaa maalimiehet olivat nyt kaikki samaan aikaan jemmassa, etsintä tehtiin ilman minkäänlaisia apuja ja kaksi viimeistä olivat ihan oikeasti piilossa, eivätkä näkösällä.

Lapset olivat myös mukana ja reippaasti olivat häkki-piilossa neljälle koiralle. Monilta koirilta puuttuu kokemus lapsimaalimiehistä ja nyt tarjottiin tätä heille tuplana. Tito hoiti palkkaamisen ja Ira hihityksen. Pieni Nasta-pentukin pääsi ensikosketukseen lapsista. Ira syötti purkista evästä mun vierestä ja Tito oli itsekseen vähän pidemmällä ja palkkasi oikein rauhallisesti ja hienosti.
Kyllä näistä lapsistakin vielä jotain kehkeytyy.

Hyvä treeni, parempi mieli. Nämä olivatkin viimeiset vapaatreenit ja ensi tiistaina ollaan jo "tositoimissa". Kausi meinaan starttaa tänään kaudenavajaisten merkeissä ilman koiria ja ensimmäiset treenit on heti tiistaina. Tästä lähdetään ja innolla odotan, mihin asti päästään kauden aikana.
Opettavainen kausi tästä tulee, sekä minulle, että koiralle. Enemmän kuitenkin minulle, koska koettu se on ennenkin, että koira oppii ennen ohjaajaa. ;)

Jostain pitäisi kekstiä vielä hoitopaikka lapsille ja isoille tytöille lokakuussa, kun meidän olisi tarkoitus Railin kanssa lähteä valloittamaan Ahvenanmaan rauniorataa. Olisi kyllä mieletön reissu. Ensin pe illalla Turkuun, sieltä laivalla yli, kello keskelläyötä maihin ja muutama tunti unta. Ahvenanmaan rauniokokeen järkkäilyt ja jeesailut ja sen jälkeen rata olisi meidän käytössä lauantaina. Sunnuntaina vielä treenit ja iltasella kotiin. Täytyy toivoa, että hoitokuviot saadan järkkääntymään ja päästäisiin Railin kanssa reissuun. :)


~Luffe

Terävä päivä

Mut vietiin piikille!! Enkä mä oo ees pitkään aikaan piirtänyt kakalla seinille.
Pauli lähti mukaan ja se kertoi autossa, että tää liittyy siihen kauheeseen pilleriin, joka mulle pakkosyötettiin hyvä tovi sitten.
Aatelkaa, mun sapuskassa oli nakkia, ihanaa nakkia. MUTTA sen nakin sisällä oli jotain kovaa ja pahaa. Söin vain sen nakin sieltä ja sylkäsin sisälmykset matolle. Se sisälmys ilmestyi kuitenkin jostain syystä takas mun kuppiin. Nyt se oli koiranmakkaran sisällä, mutta löysin sen sieltä ja syljin taas matolle.
Seuraavaksi löysin itseni istumasta mamin jalkojen välistä ja sillä oli mun kita käsiensä välissä ja se survoi sitä nappia mun suuhun väkisin ja lämäs mun suun kiinni. Kutitteli mua kurkusta ja pakotti nielasemaan. YÖK!!!
Päästi se sitte irti, mutta mä pumppasin sen napin mun nielusta takas ja syljin taas matolle.
Arvaatte varmaan miten tää juttu jatkui. Nii...lopulta se kuitenkin oli mun mahassa asti.

No, mutta me mentiin sinne piikille. Mami kävi ensin joidenkin lappusten kanssa siellä ja haki sitte meijjät autosta. Mä vähän spedeilin ja mulle kerrottiin, ettei se ole soveliasta. Otin sit Paulista mallia ja koitin kyetä olemaan nätisti. Se härpäke, jonka päälle meijän piti mennä, jotta mami näkee jotain numeroita sen näytöllä, oli ihan tyhmä laite. Kyllä mä siihen menin, mutta hakuin mielummin sitä isoa kukkaa, joka oli sen edessä. Se selvästi irvisti mulle!! Mun numerot oli 25,2 ja perään kirjaimet K ja G. Pauli meni siihen vempeleeseen mun jälkeen ja sen numerot oli niiden kirjaimien kanssa 29,6. Sille sanottiin, että sen kyljet on vähän leveet. Ja sen hampaatkin on vähän kuluneet, kun se kantaa ulkona niitä kiviä ja keppejä.
Mun hampaita, ku katottiin, siellä oli niitä kolme liian vähän. Mamin kans ollaan luultu, että vain yksi puuttuu, mutta niitä puuttukin kolme. Hupsista.
Mut mä osaan kyllä olla ihana hampaattomanakin!

Paulia se tohtori hipelöi ensin. Mun mielestä se oli ihan epistä!! Menin siihen väliin muikistelemaan, mutta mut häädettiin pois. Koitin monesti ja aina sama tuomio. Lopulta mä olin sit siinä sivummalla mamin kanssa ja Pauli sen tohtorin kanssa kaksin.
Paulia ei paljoo kiinnostanut, kun mua tutkittiin, eikä kyllä muakaan. Mölisin, kun se yksi kerrallaan laski mun hampaita. Typerää toimintaa!!
Se sit tökkäs meitä jollain terävällä ja sen jälkeen päästiin pois.

Me ajettiin jonkunmatkaa ja luulin, että mennään kotiin, mutta me oltiinkin vieraassa paikassa.
Käveltiin tovi ja mä huusin vähän kadun toiselle puolelle, kun yhellä kultsulla oli niin rumat vermeet. Paulia tais hävettää, kun se kulki vaan hiljaa vieressä.
Johonkin liukkaaseen ja kaikuvaan mestaan mentiin. Mä heitin voltin ja mami astu mun varpaille, kun se ei tajunnut, että alan räveltämään. Päätin kiljaista, jotta kaikki varmasti kuulee, että nyt sattui.
Ylimmässä kerroksessa aukesi ovi ja me päästiin sisään. Ryysäsin lujaa vauhtia ja sain slaagin, kun yhden portin takana oli yks dinosauruksen kokoinen koira!! Se oli ihan kamalan pelottava, enkä uskaltanut mennä sen ohi ennenkuin Pauli meni edeltä. Huutelin sille vähän väliä ja sille toisellekin koiralle, joka haukkui toisessa huoneessa.
Saati se ISO KISSA, joka oli jossain siellä taivaantuulissa!! Jösses sentään!! Mä luulin, että se oli joku lelu tai patsas, mutta se lähtikin liikkeelle. Huh!!
Ja ROTTA!! Semmonenkin siellä oli. Sillä Linda-tädillä sylissä. Pauli sitä katto ja vähän pussas. Mä olin kuulemma sen verran kierroksilla, ettei sitä näytetty mulle.

Mami ja Linda-täti meni parvekkeelle tuulettumaan ja mä pääsin mukaan. Sieltä löysin MUTAA ja menin siihen makaamaan. Kuinka mahtavaa!! Siirtelin vähän jotain vihertävää siitä astiasta sivuun, jotta sain sieltä sitä mutaa helpommin.

Tämmösii tyyppei mami kävi kattomassa päivällä.

Mussa ois ainesta parvekekyttääjäksi

Painittiin!!

Jollain on oma muta-astia tommosessa paikassa ja sitä voi levittää lattialle ja sen jälkeen mennä siihen kylpemään. Meijjänkin pitää hankkia semmonen astia. Ehkä ilman sitä vihertävää osaa, niin pääsee suoraan asiaan.

Mut siellä me oltiin. Saatiin vähän nameja lelujen sisältä. Ne oli vähän pahoja, ni Pauli söi ne mun puolesta. Mamin kanssa painittiin vähän lattialla ja siellä parvekkeella mä tähystelin maisemia ja huutelin rivouksia ohikulkijoille.

Huomisesta en vielä tiiä. Mami on puhunu jostain metsälenkistä joidenkin pikkukoirien kanssa. Se oli tänään käyny kattomas semmosia ihan minieläimiä. Ne oli 3 vuorokauden ikäisiä. Siis ihan rääpäleitä.

~Railinen -pieni tyttö isolla syrämellä~

Purkkiruokintaa Vanttilassa

Taajamatreeni 27.3.15, Vanttila Espoo, klo 18->
Sateinen ja kylmähkö sää, tuuli heikkoa.

Eilisen sössimisen jälkeen halusin tehdä treenin taas Raili liinassa. Myöskin sen takia, että olimme asuinalueella, enkä halua tässä vaiheessa ottaa riskiä, että Raili sinkoaisi jonkun random lenkkeilijän luokse tai tekemään tuttavuutta vieraiden koirien kanssa. Hallittavuus otetaan kyllä mukaan, kun sen aika on.
Maastohan oli liinan käytön kannalta huomattavasti helpompaa, koska olimme Vantinportin leikkipuiston ympäristössä. Lasten leikkipuistoon emme koskeneet, vaan kiersimme aidatun puiston ympärillä.

Ensimmäiset kolme maalimiestä olivat näkösällä ja hyvinkin lähellä. Ei mörköilyjä, vaan maalimiehet saivat palkata iloisen ja ahneen karvakorvan, joka ei ihan malttanut odottaa palkan syöttämistä yksikerralla, vaan oli sitä mieltä, että "purkki tänne ja heti!". Täytyy muistaa kiinnittää huomiota maalimieskäytökseen ennenkuin se riistäytyy kunnon sikailuksi.
Maalimiehen palkattua Railin, jatkoimme käskyllä "jatketaan" eteenpäin. Neljäs maalimies oli jo näkymättömissä ja Raili nostikin hienosti nenänsä ylös ja liina pitkänä viipotti hajuvanan mukana syömään herkkunsa.

Seuraavan maalimiehen Raili nappasi kaukaa. Vauhtia oli paljon ja laskin liinan maahan.
Raili viipotti kuitenkin kuusen takana olleen maalimiehen ohi ja huusin sen takaisin, kunnes tajusin, että edessäpäin oli toinen maalimies!!! EI NÄIN!!! Kutsuin sen siis hajulta takaisin! Tyhmä minä!!
Se oli ottanut hajun toisesta maalimiehestä ja oli irtoamassa vieläkin pidemmälle. GHAAAAH!!!
No, se kävi palkattavana sillä maalimiehellä, jonka ohi juoksi ja jatkoimme siitä sitten suoraan seuraavalle.

Viimeinen maalimies oli taas kuusen takana piilossa ja Raili otti hienosti hajun ja meni nenänsä perässä maaliin.

Taitava pikkumonsteri!! Mielentila on muuttunut paljon, koko olemus itseasiassa. Reipas lyyli ja tästä on niin hyvä mieli jatkaa. Kuusi nopeaa löytöä ja lyyli autoon, JESH!

Note to myself: LUOTA KOIRAAN!! Äläkä, helvetin apina, kutsu sitä pois hajulta!!

~Luffe~